Soini: Perussuomalaiset haastavat hallituksen välikysymyksellä

30.11.2013 |22:33

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti viime viikolla, että välikysymys on tarpeen, mikäli hallituksen rakennepaketti ei tyydytä. Päätös oli perusteltu. Nyt hallituksen kortit on katsottu. Bluffi on paljastunut. Mielestäni eduskuntaryhmän yksimielinen päätös on nyt syytä laittaa eteenpäin ja välikysymys käsitellä ja hallituksen luottamus mitata eduskunnassa ennen joulua.

Hallituksen rakenneuudistukset ovat kovin kepoiset. Kyseessä on ennen muuta leikkauslista, jonka maksajina ovat vanhukset, koululaiset ja hampaattomat.

Rakenneratkaisut loistavat poissaolollaan, samaten kasvun työkalut, joilla saadaan lisää kakuntekijöitä eli työtä ja talouskasvua. Vain työ ja yrittäminen takaavat palvelujen turvaamisen. Tämän tueksi tarvitaan enegiapolitiikan rakenneuudistus. Esimerkiksi turvetta ja puuta pitää suosia kivihiilen käytön sijasta.

Perussuomalaiset vaativat muutoksia EU-tukipaketteihin ja EU-politiikkaan ylipäätään sekä EU-budjetin karsintaa – Suomen nettomaksuosuus on yli 600 miljoonaa euroa vuodessa. Kannatamme kehitysavun suuntaamista nykyistä enemmän katastrofirahoituksen suuntaan, maahanmuuttopolitiikka on uudistettava. Toimeentulotuki ja omaishoidontuki on siirrettävä Kelan hoidettavaksi ja kuntien johtavien viranhaltijoiden viiden vuoden irtisanomissuoja on kuntaliitosten  yhteydessä purettava. Myös kielipolitiikka on suunnattava uudella tavalla.

Olemme valmiit neuvottelemaan yhteisestä tekstistä muun opposition – keskustan ja vasenryhmän kanssa. Mikäli yhteisymmärrystä ei synny, teemme välikysymyksen omana ryhmänä. Hallituksen linja pitää haastaa Eduskunnan suuressa salissa.

TIMO SOINI


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää