

LEHTIKUVA
Soini: Perussuomalaiset puolustavat kotihoidontuen kuntalisiä
Suomessa käydään yltyvää perhepoliittista suuntataistelua kotihoidontuen tulevaisuudesta, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini.
– Mahtavat voimat ovat liikkeellä supistaakseen perheiden valinnanvapautta. Kaikki tämä puetaan perhevapaauudistuksen valhekaapuun. Kyse on yksinkertaisesti siitä, saako perhe itse valita kumpi lasta hoitaa kotona, isä vai äiti, vai määräkö julkinen valta siitä.
– Perussuomalaiset puolustavat perheiden oikeutta päättää itse asioistaan. Tämän hallituksen aikana kotiäitiviha ei menesty. Jotta kotihoidontukea voidaan myös jatkossa menestyksellisesti puolustaa, tarvitaan poliittista tukea, Soini painottaa.
Perheillä oltava oikeus päättää
Monet kunnat maksavat niin sanottua kotihoidontuen kuntalisää.
– Niin myös kotikaupunkini Espoo. Valittavien kuntavaltuutettujen käsissä on, jatketaanko sen maksamista ja minkä suuruisena. Lapsiperheiden kannattaa nyt olla tarkkana ja äänestää sellaista ehdokasta, joka kannattaa myös kotihoidontuen kuntalisää. Se on yksi keino puolustaa kotihoidontukea ja todellista valinnanvapautta koko Suomessa, Soini toteaa.
– Kotihoidontuki on ideologinen kysymys, jos mikä. Kysymys on perheiden oikeudesta päättää. Toisella puolella on yhteiskunnan puuttuminen perheiden itsemääräämisoikeuteen. Perussuomalaiset uskovat perheiden harkintakykyyn. Kyllä kansa tietää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.















