

SU/KUVITUSKUVA
Sota Ukrainassa voi tietää loppua globalisaatiolle – maailmankaupan sekasorrosta kärsitään vielä pitkään
Maailmaa ravisuttavat nyt tapahtumat, jotka saattavat muuttaa talouden toimintamalleja radikaalisti. Kaikkea ei voi enää ulkoistaa maailman ääriin, ja inflaatio sekä saatavuusongelmat pistävät kuluttajankin miettimään kaiken tavaran tarpeellisuutta.
Jo syyskuussa 2019 YK:n yleiskokouksessa presidentti Donald Trump julisti, että ”tulevaisuus ei kuulu globalisteille”. Hieman tuon jälkeen tapahtui Brexit, sitten oltiinkin pian jo pandemian kourissa ja nyt ollaan keskellä Ukrainan sotaa.
Pandemian aikana kansainväliset toimitusketjut alkoivat tökkiä ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai maailmankaupan lopullisesti sekaisin. Tämä kaikki on saanut merkittävän sijoitusanalyytikonkin varpailleen ja julistamaan loppua globalisaatiolle.
Sodan vaikutukset tuntuvat vielä pitkään
Tavan kansalainen kokee toimitusketjujen häiriöt arjen kulutustavaroiden ja varaosien puutteena, joka puolestaan nostaa hintoja ja syöttää bensaa inflaation liekkeihin. Sota Ukrainassa on johtanut myös fossiilisten polttoaineiden sekä ruoan kallistumiseen joka sekin osaltaan kiihdyttää inflaatiota.
– Sodan vaikutukset ovat melkoisen ajankohtaisia juuri nyt ja laajalla sektorilla. Vaikka sota loppuisi saman tien, sen vaikutukset tuntuvat vielä pitkään, toteaa Anna Stellinger Ruotsin elinkeinoelämän keskusjärjestöstä.
EKP pyrkii vakauttamaan inflaatiovauhdin kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä. Euroalueen inflaatio oli tuoreiden ennakkotietojen mukaan maaliskuussa 7,5 prosenttia. Suomessa kuluttajahinnat nousivat maaliskuussa 5,8 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- inflaatiovauhti sodan vaikutukset kansainvälinen toimitusketju Anna Stellinger toimitusketjut Ukrainan sota Venäjän hyökkäys kuluttajahinnat pandemia Maailmankauppa Globalisaatio Donald Trump Brexit Ulkoistaminen Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomi voisi aseistaa Ukrainaa vielä lisää – ”Jokainen sinne annettu ase tukee koko Eurooppaa ja samalla kaikkien turvallisuutta”

Suomen Uutiset selvitti: Mitä velvollisuuksia Nato-jäsenyydestä todella seuraisi Suomelle – ja mitä Suomi hyötyisi

Amerikassa ei kyykytetä enää pelkästään köyhiä – nyt on keskituloisten vuoro

Leena Meri: Toissijaisiin kohteisiin kohdistuvat menot pois ja suomalaisten verotaakkaa kevyemmäksi

Ranne: EU ja Suomi sääntelevät itseään kohti Pohjois-Korean elintasoa – ”Loppukädessä yksityiset kansalaiset kuluttajina ja veroalamaisina maksavat kaiken”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää