Pamfletin julkaisu sai huomiota heti myös mediassa. Iltalehti julkaisi samana päivänä artikkelin, jossa haastateltiin Suomen Akatemian pääjohtajaa Paula Eerolaa.
Iltalehti kysyi, miksi tietyt ideologisiksi tulkitut tutkimushankkeet ovat saaneet huomattavia julkisia tukia. Näihin lukeutuvat muun muassa hankkeet Queer-siirtolaisten vastaanottamisen ja kohtaamisen poliittinen maantiede (589 497 euroa), Affektiivinen aktivismi: queer- ja transmaailmojen luomisen paikat (500 000 euroa), Medioitunut feminismi nyky-Venäjällä (479 081 euroa), Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa taiteessa ja bioetiikassa (254 465 euroa) sekä Räppäävät naiset Suomessa – hiphop-feminismin, sukupuolen, rodun ja valkoisuuden monimodaalinen rakentuminen (207 072 euroa).
Pamfletissa on tarkasteltu myös loppuraportteja muun muassa hankkeista Uusmaterialismi, feminismi ja paikallisuus, Keho poliittisena sanastona sekä Kehot sodassa, kehot tanssissa: rytmi, performanssi ja tunteet suomalaisessa sotilaskoulutuksessa ja pakolaisleirien capoeira-harjoittelussa.
Pääjohtaja Eerola vastasi Iltalehdelle, että Akatemian tehtävä on edistää kaikkia tieteenaloja ja parantaa tutkimustyön edellytyksiä. Hänen mukaansa Akatemia vaalii tieteen monipuolisuutta ja arvostaa laajasti erilaisia tutkimusaiheita.
– Emme voi tänään tietää, mistä huomisen tieteelliset läpimurrot syntyvät tai millaista tietoa tarvitaan tulevaisuuden innovaatioiden ja kriisien ratkaisemiseksi, Eerola totesi.
Tutkimuksesta pitäisi olla jotain hyötyäkin
Pamfletin kirjoittaja Mika Merano vastaa, että Akatemia ei ottanut kantaa siihen, miksi juuri nämä hankkeet ovat saaneet merkittävää rahoitusta.
– Vastauksessa mennään savuverhon taakse, jossa todetaan, että kaikki tiede on tärkeää – mutta ei kaikkea tiedettä voi pitää samanarvoisena. Jonkinlaista hyötynäkökulmaa pitäisi soveltaa, Merano arvioi ja vertasi tilannetta alkemian tutkimiseen:
– Ei ole perusteltua tukea tutkimusta vain siksi, että se saattaisi tuottaa jotain.
Kun Iltalehti viittasi pamfletin väitteisiin tieteen laadun heikkoudesta ja ideologisuudesta, Eerola painotti eri tieteenalojen eroavaisuuksia. Hänen mukaansa kokeelliset menetelmät eivät sovellu ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin samalla tavalla kuin luonnontieteisiin.
– Eri tieteenaloilla on omat perinteensä, menetelmänsä ja teoriansa, Eerola totesi.
Kuinka monta yksittäistapausta tarvitaan?
Merano piti vastausta osittain ymmärrettävänä, mutta painotti ongelman koskevan tutkimusmenetelmien vinoumaa:
– Kyse ei ole siitä, että kaikilla aloilla pitäisi olla samat menetelmät, vaan siitä, ovatko käytetyt menetelmät ideologisesti värittyneitä.
Hän myös kyseenalaisti sen, voidaanko yksittäisiä esimerkkejä pitää poikkeuksina:
– Kuinka monta yksittäistapausta tarvitaan, että voidaan puhua systemaattisesta vinoumasta?
Koko keskustelu on katsottavissa Suomen Perustan lähetyksessä.
