Suurten kansanpuolueiden aika on ohi – vanhat valtarakenteet hajoavat kaikkialla Euroopassa

Yhteiskuntien rakenne on muuttunut aiempaa monipuolisemmaksi ja dynaamisemmaksi. Samalla yksilöllisyys on korostunut. Ihmiset eivät enää samaistu suuriin kansanpuolueisiin ja kokevat niiden ohjelmat vieraiksi ja liian yleisiksi. Sosiaalisen median valtava nousu on jouduttanut tätä kehitystä. VTT Heikki Koskenkylä kirjoittaa Euroopan puoluekentän pirstaloitumisesta.

Saksassa Bild-lehden uusimman kyselyn mukaan sosiaalidemokraattien (SPD) kannatus on vain 15,5 % ja AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle puolueen peräti 16 %. AfD on nyt galluppien mukaan Saksan toiseksi suurin puolue kristillisdemokraattien (CDU) jälkeen (32 %).

CDU ja SPD hallitsivat yhdessä Saksaa vuosikymmeniä. Molemmista puolueista on noussut liittokanslereita, CDU:lta useampia mm. Konrad Adenauer, Helmut Kohl, Angela Merkel. SPD:ltä myös tunnettuja nimiä kuten Willy Brandt, Helmut Schmidt ja Gerhard Schröder. CDU:n kannatus on ollut yleensä 40-45 prosenttia ja SPD:n 30-35 %. Myös SPD on yltänyt parissa vaaleissa 40 prosenttiin. Kolmas puolue on ollut liberaali FDP noin 10 prosentin kannatuksella. Se on ollut usein hallituksessa CDU:n kanssa.

Viime syyskuun vaaleissa liittopäiville tuli peräti kuusi puoluetta, jotka ovat CDU/CSU, SPD, AfD, FDP, Linke ja vihreät (Grüne). CDU/CSU ja SPD kärsivät suuren tappion ja SPD suurimman toisen maailmansodan jälkeen (vain 20,4 %). SPD on ajautunut vakavaan kriisiin, ja jo ulkoministeriksi kaavailtu puheenjohtaja Martin Schulz joutui eroamaan. Puolueessa on nyt käynnissä jäsenäänestys hallitukseen menosta CDU/CSU:n kanssa. Se ratkeaa 4.3.2018 mennessä. SPD valitsee uuden puheenjohtajan huhtikuussa.

Myös CDU/CSU:n sisällä on kriisi. Merkeliä kritisoidaan avoimesti, samoin CSU:n johtajaa Seehoferia. Puolueessa valmistaudutaan jo Merkelin jälkeiseen aikaan.

Samanlainen vanhan puoluerakenteen hajoaminen on tapahtunut useissa EU-maissa jo aiemmin – Ranskassa viime vuoden presidentin ja parlamentin vaaleissa. Hollannissa puoluekenttä on eniten hajautunut. Parlamentissa on yli 10 puoluetta. Viime vuoden vaalien jälkeen kesti monta kuukautta ennen kuin hallitus saatiin koottua. Siihen tuli jopa neljä puoluetta ja sosialistien kannatus romahti vaaleissa. Belgia oli jokin aika sitten noin 550 päivää ilman uutta hallitusta.

Italian vanha puoluerakenne hajosi jo kolmekymmentä vuotta sitten. Kaksi suurinta puoluetta, kristillisdemokraatit ja kommunistit katosivat kartalta kokonaan. Niiden tilalla on vaaleissa 4.3.2018 lähes 10 puoluetta. Gallupeissa on suurin ollut viiden tähden liike (M5S), populistinen puolue 27 prosentin kannatuksella. Kolmen muun suurimman puolueen kannatus on noin 15-20 prosenttia. Koalitiohallituksen muodostaminen tulee olemaan vaikeata.

Espanjassa sosialistit ja konservatiivit ovat menettäneet kannatusta. Niitä haastavat vakavasti uudet puolueet Podemos ja Ciudadanos. Lisäksi Espanjaa vaivaa Katalonian itsenäistymispyrkimys.

Kreikassa vanhat hallitsevat puolueet konservatiivit ja sosialistit ovat kärsineet pahoja tappioita ja valtaan nousi äärivasemmistolainen Syriza parin pienen puolueen tukemana.

Itävallan viime vuoden vaaleissa entistä oikeammalle suuntautunut kansanpuolue ja edistyspuolue saivat lähes 60 prosenttia äänistä ja muodostivat uuden hallituksen 30-vuotiaan Sebastian Kurzin johdolla. Sosialistit, entinen valtapuolue, kärsi vaaleissa suuren tappion ja vihreät lähes katosivat parlamentista.

Ruotsissa on Ruotsidemokraattien kannatus jatkuvasti lähes 20 prosenttia. Muut puolueet eivät halua yhteistyötä sen kanssa. Ruotsissa on sosiaalidemokraattien ja vihreiden yhteishallitus, jota porvaripuolueet tukevat tarvittaessa. Ranska on aivan oma lukunsa, koska siellä presidentiksi nousi Macron, entinen sosialisti, joka perusti uuden puolueen (En Marche) vain kaksi vuotta ennen vaaleja. Parlamenttivaaleissa puolue sai yli 50 prosenttia paikoista. Konservatiivit ja sosialistit kärsivät valtavan tappion. Ainoastaan Marie Le Penin puolue kykeni jonkin verran haastamaan Macronia.

Euroopan poliittinen kenttä on suuressa muutosliikkeessä. Arvostetut the Economist ja der Spiegel lehdet ovat arvioineet tämän kehityksen syitä useissa numeroissaan myös aivan viime aikoina. Useat syyt ovat vaikuttaneet Euroopan-maiden puoluerakenteiden hajaantumiseen. Näitä ovat ainakin seuraavat.

Yhteiskuntien rakenne on muuttunut aiempaa monipuolisemmaksi ja dynaamisemmaksi. Samalla yksilöllisyys on korostunut. Ihmiset eivät enää samaistu suuriin kansanpuolueisiin ja kokevat niiden ohjelmat vieraiksi ja liian yleisiksi. Nettimedian valtava nousu on jouduttanut tätä kehitystä (Facebook, Twitter, YouTube ym.). Kansalaiset saavat niiden kautta ajatuksensa paremmin esille kuin jäykkien puolueiden kautta. Hajaannus johtuu myös siitä, että kansalaiset ovat kyllästyneet poliittiseen eliittiin, jossa valtaa pitävät ammattipoliitikot. Usein eliitti nähdään oman valtansa pönkittäjänä ja myös korruptiota esiintyy paljon. Erityisesti Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Kreikassa eliitin korruptiota on ollut paljon.

Useassa maassa keskeinen syy hajaannukseen on ollut harjoitettu maahanmuuttopolitiikka. Vuoden 2015 valtava pakolaisaalto kärjisti tilannetta merkittävästi. Saksassa AfD:n nousu johtuu pääosin vanhojen puolueiden liian myönteisestä asenteesta maahanmuuttoon. Useassa muussa maassakin on ollut samanlaista vaikutusta. Lehdissä on pohdittu sitäkin, onko puoluekentän hajaannus vaaraksi demokratialle. Tällöin on viitattu lähinnä oikeistopopulismin nousuun. Demokratiaa kehitys ei tule vaarantamaan. Sen sijaan vaikutusta on lähes varmasti hallitusten toiminnan tehokkuuteen. Entistä useammassa maassa joudutaan muodostamaan monen puolueen koalitiohallituksia. Päätöksenteko tulee tällöin hankalammaksi kuin kahden suuren puolueen tapauksessa. On hyvin mahdollista, että puoluekentän hajaannus jatkuu edelleen. Kahden suuren puolueen malliin (konservatiivit ja sosialistit) on tuskin enää paluuta.

Suomessa tilanne muistuttaa samanlaiselta kuin tämä eurooppalainen kehitys. Meillä monipuoluejärjestelmä tosin on jo pitkäaikainen ilmiö. Koalitiohallituksia on tehty porvaripuolueiden kesken, mutta myös porvarien ja vasemmiston kesken. Viimeksi Suomessa oli vasemmistoenemmistöinen eduskunta ja hallitus 1960-luvun lopulla. Ensi vuoden eduskuntavaaleissa Suomessa saattaa olla mukana ennätysmäärä puolueita. Näitä olisivat ainakin seuraavat: Kok, Keskusta, SDP, Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmisto, RKP, Kristilliset, Siniset ja jopa Paavo Väyrysen oma puolue (Kansalaispuolue). On mahdollista, että tulevissa vaaleissa jopa 10 puoluetta saa edustajansa eduskuntaan, osa tosin hyvin vähän. Suomessa ei aikoihin yksikään puolue ole saanut paljoa yli 20 prosentin ääniosuutta.

Perusuomalaisten kannatuksen saamiseksi kasvuun yli 10 prosentin puolueen tulisi monipuolistaa ohjelmaansa ja toimintaa – varsinkin talouspolitiikan alueella puolueen linja kaipaisi terävöittämistä. PS:n kansanedustajat esiintyvät varsin vähän julkisuudessa talouspoliittisissa kysymyksissä. Myös EU:n ja euroalueen uudistamisen keskusteluissa kaivattaisiin nykyistä selkeämpää linjausta. Halutaanko Suomen eroavan EU:sta ja/tai eurosta? Onko olemassa joku vaihtoehto, jonka PS voisi hyväksyä liittyen EU:n ja euroalueen kehittämiseen? Monissa maissa PS-puolueen tyyppisen puolueen kannatus on huomattavasti suurempi kuin Suomessa, jopa 15-20 prosentin tasoa. Tätä tulisi tavoitella Suomessakin.