Tagi: Metsästäjäliitto

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023—2026. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää vaati hallitusta hylkäämään EU:n toisen lyijyasetuksen, jonka hyväksyminen sellaisenaan vaarantaisi merkittävällä tavalla ampumaharrastuksen ja heikentäisi niin reserviläisten kuin poliisinkin toimintaedellytyksiä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa kantaa kansalaisaloitteeseen nimeltä ”Kaikki metsästysraudat kiellettävä lailla”, jossa vaaditaan kaikken metsästysrautojen kieltämistä lailla, sillä rautoihin astuu myös muita kuin pienpetoja, esimerkiksi karhuja. Mäenpään mielestä rautapyynnin täyskielto ei ole tarpeen.  Lue lisää >