puolustusmenojen kasvattaminen
Yhdysvallat kirittää nyt rajusti Eurooppaa kohentamaan turvallisuuttaan – Tynkkynen: ”Tarpeellinen herätys Euroopalle”
Tällä viikolla EU:ssa käsitellään monia turvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä sisäistä turvallisuutta. Lisäksi tarkastellaan EU:n kyberturvallisuutta ja hybridivaikuttamista. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen toteaa, että koska maailma on menossa kovempaan suuntaan, Euroopankin tulisi osoittaa kovempaa pelaamista kuin tähän mennessä on nähty.
Keskisarja välttäisi ottamasta jyrkkiä kantoja Yhdysvaltojen iskuille Iraniin – ”Nyt ei ole moraaliposeerauksen aika”
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja korostaa, että Suomella ei ole voitettavaa siinä, että se ottaisi kantoja ja politikoisi Lähi-idän konfliktilla, jossa osallisina ovat Israel, sitä tukeva Yhdysvallat ja ydinasetta havitteleva Iran.
Tomi Immonen Nato-kokouksessa Yhdysvalloissa: Ukrainan tie Naton jäseneksi on peruuttamaton
Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistui Naton parlamentaarisen yleiskokouksen kevätistuntoon Ohion Daytonissa Yhdysvalloissa. Yleiskokouksessa nähtiin Ukrainan tie Naton jäseneksi edelleen väistämättömänä.
Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”
Amerikkalainen arvostettu talousmedia suitsuttaa surutta Suomen hallituksen talouspäätöksiä ja toteaa ”linjan olevan oikea”. Wall Street Journal tiivistää arvionsa toteamalla, että Suomi ”näyttää nyt muille mallia”. Jospa maamme valtamediakin perehtyisi edes ajoittain ulkomaiseen uutistarjontaan oman agendansa ajamisen sijasta.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






















