

Päivän ensimmäinen ryhmä turvapaikanhakijoita saapuu Tornion järjestelykeskukseen 25. syyskuuta 2015. / LEHTIKUVA
Viikon 22/2019 luetuin
Tavio: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valehtelulle – ”Koko järjestelmä on rähmällään Suomeen saapuvien muslimien edessä”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo Ylen pantanneen Seinäjoen arabikevät -dokumentin julkaisemista ennen vaaleja, ettei totuus turvapaikkaturismista valkenisi koko kansalle ja PS veisi vaalivoittoa.
Yle esitti viimein tiistaina kohutun Seinäjoen arabikevät -dokumentin, joka käsittelee vuoden 2015 tulija-aaltoa.
– Dokkarista käy ilmi taas täysin selvästi se totuus, että turvapaikkajärjestelmä perustuu valehtelulle. Suomen viranomaisilla arvioitavana vain tuhannen ja yhden yön sadut. Koko järjestelmä on rähmällään Suomeen saapuvien muslimien edessä ja olemme heidän hyväntahtoisuutensa (tai pahantahtoisuutensa) armoilla, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio.
Muslimien asenneongelmasta ei saa puhua
Taviolle jäi dokumentista erityisesti mieleen kohtaus, jossa vastaanottokeskukseen saapui ex-muslimi turvapaikanhakija, joka haukkui islamia muiden kuullen.
– Tästä nousi pelko, että muut vastaanottokeskuksen miehet meinasivat ilmeisesti hakata (tai jopa tappaa?) hänet. Tämä kertoo minusta aika paljon useiden Suomeen saapuvien muslimien asenneongelmasta, Tavio kirjoittaa Facebookissa.
– Huolestuttavaa on yhä se, että Suomessa näistä muslimien usein kollektiivisista asenneongelmista (lue: muslimikulttuureista) vaietaan ja asiasta puhuvia halutaan vaientaa jopa väkisin.
Vihervasemmiston politiikalla tuhoisat seuraukset
Tavio painottaa, ettei Suomen turvallisuus tule palautumaan ennen kuin maahanmuuttopolitiikka muuttuu kansakuntaa ja sen kulttuuria suojelevaksi.
– Pelkään pahoin, että kun vihervasemmisto nousee keskustan tuella nyt Suomessa valtaan niin ulkomaalaispolitiikka laitetaan siihen maliin, että sillä on pitkäkantoiset ja tuhoisat seuraukset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Seinäjoen arabikevät vihervasemmisto muslimit Turvapaikkapolitiikka Valehtelu Ville Tavio Yle perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Viraalivideo Minnesotan somalien päivähoitobisneksistä on saanut yli 110 miljoonaa katsojaa – valtamedia vaikenee
Nuori tubettaja lähti kameran kanssa kiertämään Minnesotan suurimman kaupungin päiväkoteja ihmetellen, että miksi ovet eivät aukene hänelle. Lapsia ei näkynyt missään, vaikka monissa kohteissa piti olla päiväkoti, jossa hoidetaan päivittäin sataa lasta ja joka saa siitä hyvästä miljoonatuet vuodessa. Paljastusvideo on saanut somessa valtavasti katsojia, mutta vasemmistolainen valtamedia vaikenee siitä visusti.

Kilpahiihtäjän mielestä Vantaa on jo kuin Mogadishu – poliisikin varoittaa turvattomuudesta, Vantaan kaupunginjohtaja vähättelee
Huippuhiihtäjä Vilma Nissinen kutsuu Vantaan Hakunilaa "Suomen Mogadishuksi". Vertaus ei synny tyhjästä, vaan kokemuksista itäuusimaalaisen alueen muuttuneesta ilmapiiristä. Rohkea vertaus pakottaa tarkistamaan, millaiseksi yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista on muuttunut.

Ennen näkemätöntä väkivaltaa Alankomaissa uudenvuoden aattona – poliiseja ammuttiin raketeilla ja kirkkokin poltettiin maan tasalle
Hollannissa ilotulitteiden ampuminen lähti uudenvuoden aattona totaalisesti käsistä riehujien tulittaessa viranomaisia ja ampuessa summittaisesti kohti väkijoukkoja. Kaksi ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Kirkkokin paloi siinä sivussa. Vuodenvaihteen levottomuudet Euroopassa olivat enemmän tai vähemmän heijastuksia hallitsemattoman maahanmuuton ongelmista ja kansallismielisten puolueiden kannatus sai taas kerran vankan lisäpotkun.

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu
Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille on jaettu vuosikausia huikeita summia, jotka nousevat useisiin miljooniin euroihin. Avustusten saajien joukossa on vuodesta toiseen samoja yhdistyksiä, joiden toiminnasta tiedetään joko vähänlaisesti tai ei mitään. Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano esittää julkista tukea saaville yhteisöille lisää velvollisuuksia avata rahankäyttöään – tai vaihtoehtoisesti rahahanat kokonaan kiinni.

Onni Rostila: Minnesotan somalien massiivinen tukihuijaus paljastaa länsimaisen liberalismin sokean pisteen
Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan tukihuijaukset ovat saaneet Onni Rostilan pohtimaan sitä, miten tällainen toiminta on ollut mahdollista. Vastaus liittynee siihen, että etniset ryhmät saapuvat uusiin kotimaihinsa ryhminä, eivät yksilöinä. - Valtakulttuuriin sopeutumiseen ei ole painetta, kannusteita eikä halua, Rostila toteaa.

Italialaisten palestiinalaisille lahjoittamat avustukset menivätkin terroristeille – Rydman: ”Kukapa olisi arvannut”
Italialaisten lahjoitukset humanitaariseen apuun päätyivätkin Hamasin terroristeille, Helsingin Sanomat kertoo. HS:n mukaan Italian viranomaiset ovat pidättäneet useita ihmisiä epäiltyinä terroristijärjestö Hamasin rahoittamisesta hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Valtamedian kaksoisstandardit muokkaavat todellisuutta: Elon Muskin kainalontuuletus oli natsitervehdys mutta muslimipormestarin ei
Perinteisten medioiden toimittajat ahkeroivat viime vuonna päätteet sauhuten tarinoita siitä, kuinka liikemies Elon Musk oli innostunut taistelun tuoksinassa oikomaan kättään ja mukamas tekemään niin sanotun natsitervehdyksen. Kun joku muu tekee vastaavan eleen, vaikenee valtamedia kuin muuri.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija lietsoo somessa vallankumousta ja vaatii kapitalistien hävittämistä
Perusuomalaisten ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen kummastelee Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä leviävää Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan kirjoitusta. Tutkija on kirjoittanut Facebook-sivullaan tekstin, jossa Tossavaisen mielestä käsketään vallankumoukseen. Lisäksi tutkija toteaa eräässä päivityksessään, että Suomen voisi liittää Venäjään.

Britannian woke-pääministeri Starmerin ympärillä kuohuu – vasemmisto nimitti parlamentin ylähuoneeseen ”valetohtorin”
Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer on ajautunut jälleen poliittiseen kohuun, kun työväenpuolueen tukema ylähuonenimitys paljastui valetohtoriksi. Vuosien ajan tohtorina esiintynyt pitkän linjan vaikuttaja Dame Ann Limb myönsi antaneensa harhaanjohtavaa tietoa koulutuksestaan vuosien ajan. Konservatiivipuolueen edustaja Kevin Hollinrake sanoo tapauksen paljastavan valtaa pitävän vasemmiston kaksinaismoralismin: oikeisto-oppositio käy läpi ankaran seulonnan, mutta työväenpuolueelle myönteiset nimitykset hyväksytään puutteellisesta taustaselvityksestä huolimatta.

USA iski yöllä Venezuelaan – Rydman: ”Diktaattorin kaatuminen on iloinen asia”
Yhdysvallat iski viime yönä Venezuelaan ja otti vangiksi maan presidentin Nicolas Maduron. Perussuomalaisten kansanedustajat kommentoivat kanavillaan tapahtumia.











