Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Terho loikkauksesta: ”Heikoin lenkki katkesi”

22.06.2016 |12:02

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho on pettynyt kansanedustaja Maria Tolppasen päätökseen loikata.

– Olen tietenkin harmissani siitä, että yksi edustajistamme on loikkaamalla pettänyt äänestäjänsä, jotka tukivat vaaleissa perussuomalaisia eivätkä sosiaalidemokraatteja, toteaa Terho.

– Tolppanen ei keskustellut asiasta ryhmän tai puolueen johdon kanssa ennen päätöstään. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän työ jatkuu loikkauksesta huolimatta Suomen talouden pelastamiseksi. Me vedämme Suomea suosta. Heikoin lenkki katkesi, mutta me muut kestämme painon jatkossakin.

Kansanedustaja Tolppanen on entinen sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen, joka oman kertomansa mukaan aikanaan pettyi Lipposen toisen hallituksen päätöksiin (Ylen Politiikkaradio 1.4.2014). Hän on ollut perussuomalaisten kansanedustaja vuodesta 2011.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää