Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Terho: Näillä päätöksillä edistetään oikeudenmukaisuutta

10.09.2015 |14:05

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho pitää budjettiriihen leikkauslistaa kovana, mutta taloudellisen tilanteen huomioon ottaen välttämättömänä.

– Vaalikauden alun päätökset ovat kieltämättä olleet kovia, mutta Suomi tarvitsee nyt päätöksiä edellistenkin toimettomien vaalikausien edestä, Terho toteaa.

– Tämän päivän päätökset osoittavat lisäksi, että hallitus edellyttää myös hyvätuloisten osallistumista kansallistalkoisiin Suomen pelastamiseksi.

Solidaarisuusveron tuloraja alenee

Erityisen tyytyväisiä perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ollaan siihen, että solidaarisuusveron maksaminen alkaa entisen 90 000 euron vuositulojen sijaan jo 72 300 euron tuloista. Samoin ryhmä pitää oikeudenmukaisena päätöstä pääomaveron nostamisesta, ja toisaalta päätöstä keventää eläkeläisten asumistuen leikkausta.

– Aiemmin julkistetut leikkauspäätökset ja kilpailukykypaketti ovat kieltämättä osuneet kipeästi pieni- ja keskituloisiin. Nyt tehdyt päätökset edistävät yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, kun hyvätuloisetkin osallistuvat entistä laajemmin yhteisiin taloustalkoisiin, kommentoi Terho budjettiriihen tuloksia.

– Pitkien neuvottelujen jälkeen toteutuu perussuomalaisten voimakkaasti toivoma huojennus eläkeläisten asumistuen leikkaukseen, joka on ollut hallitusohjelman kivuliain leikkauspäätös. Juuri tämän kaltaiset päätökset muistuttavat meitä, että hallituksessa vaikuttaminen on erityisen tärkeää juuri kovina aikoina.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
8.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
9.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi