

LEHTIKUVA
Viikon 20/2016 luetuin
Terho: Pilkkaajamme joutuivat häpeään – suurin osa Kreikkaan pumpatuista miljardeista mennyt Saksan ja Ranskan pankeille
Saksalaislehti Handelsblatt on tuonut julkisuuteen tutkimuksen, jonka mukaan Kreikan tukemiseen käytetyistä yli 200 miljardista eurosta vain noin viisi prosenttia on ohjattu Kreikan valtion budjettiin.
Tukipaketteja ei olisi pitänyt aloittaa
Suurin osa miljardeista on virrannut Saksan ja Ranskan pankeille ja yksityisille velkojille.
– Olemme sanoneet alusta asti, että tukipolitiikalla pelastetaan Saksan ja Ranskan pankkeja, ei ongelmissa olevia maita. On väärin, että euromaat ovat kollektiivisesti joutuneet kantamaan vastuun yksittäisten pankkien ja lainanantajien huonoista päätöksistä. Mitään EU-tukipaketteja ei koskaan olisi pitänyt ryhtyä antamaan eikä vakausmekanismeja rahoittamaan, vaan jo 2010 olisi pitänyt antaa Saksan ja Ranskan veronmaksajien päättää pankkiensa kohtalosta, toteaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.
– Aivan näihin päiviin asti perussuomalaisten eurotukipolitiikkakritiikkiä on pidetty populistisena vouhkaamisena. Meille on naurettu ja syytetty ymmärtämättömyydestä, mutta nyt on selvää kuka oli oikeassa.
Kärkipoliitikot menivät ansaan
Terho sanoo, että Saksan ja Ranskan ansaan menivät lähes suomalaiset kärkipoliitikot.
– Järki ja pragmaattisuus unohtuivat Eurooppa-uskovaisuuden huumassa. Miksi pienen Suomen veronmaksajien, joilla ei ollut osaa eikä arpaa Keski-Euroopan pankkien huonoihin lainapäätöksiin, piti osallistua näiden pankkien pelastamiseen?
”Europolitiikan tiukin linja jatkuu”
Terho huomauttaa, että vasta perussuomalaisten hallitusvastuu toi politiikkaan muutoksen.
– Viime kesänä Suomen hallituksella oli Euroopan tiukin linja, kun Kreikan tilanteesta jälleen kerran neuvoteltiin. Vaadimme Kreikkaa ulos eurosta.
– Suomen kanta ei yksin riittänyt. Aiemman hallituksen neuvotteleman sopimuksen takia meillä ei valitettavasti ollut mahdollisuutta yksipuolisesti irrottautua Kreikan tukemisesta. Mutta perussuomalaiset pitää huolen, että Suomen europolitiikan historian tiukin linja jatkuu. Tämä hallitus ei tee uusia huonoja sopimuksia, Terho painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















