Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Terho: Tämä on Suomelle hyödyllinen operaatio

09.03.2016 |17:12

Peshmerga-joukkojen kouluttaminen Irakissa on ehdottomasti Suomelle hyödyllinen operaatio, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho keskiviikkona eduskunnassa.

– Tämä on hyvä ja perusteltu operaatio. Tämä on oivallinen tapa antaa apua Ranskalle ja vapauttaa sen resursseja muualle terrorismin vastaisessa taistelussa. Tämä antaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikalle sisältöä, mikä on myös Suomen kansallisten etujen mukaista. Se, että avunantovelvoite todella tarkoittaa jotakin, on meille todella tervetullut asia, Terho totesi.

– Ja jos jollekin on ollut epäselvää – myös perussuomalaiset ovat koko ajan kannattaneet EU:n sellaisia yhteistyömuotoja, jotka ovat meidän kansallisten etujemme mukaisia. Tässä ei ole mitään uutta, näin tulee olemaan myös jatkossa. Tämä ei EU:sta liittovaltiota tee, vaan vallan keskittäminen.

Terho painotti, että kyseessä on Suomen kansallisten etujen mukainen operaatio.

– Varsinkin, kun siinä vielä puututaan laajan muuttoliikkeen juurisyihin ja myötävaikutetaan alueen yleistä rauhallisuutta, Terho perusteli.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46
10.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi