Pääministeri Anthony Albanesen vuosien takainen palestiinalaismyönteinen toiminta on nostettu tikunnokkaan Bondi Beachin joukkomurhan jälkeen. Sky News Australia julkaisi vanhaa videomateriaalia, jossa Albanese osallistuu Palestiinaa tukevan mielenosoituksen ja arvostelee ankarasti Israelin sotilaallisia toimia palestiinalaisalueilla.
Videolla Albanese nähdään Israelin aggression lopettamista ja Palestiinan vapauttamista vaativien julisteiden vieressä. Julkaisun taustalla on Sky Newsin toimittaja Shari Markson, joka liitti videon osaksi laajempaa kritiikkiä pääministerin nykyisestä toiminnasta ja julkisesta roolista.
Albanesen aiemmat kannanotot ajoittuvat aikaan, jolloin hän toimi rivikansanedustajana, eikä video itsessään liity Bondi Beachin iskuun. Sen esiin nostaminen on kuitenkin osunut hetkeen, jolloin hallituksen toimia ja viestintää tarkastellaan poikkeuksellisen kriittisesti.
Johtajuus suurennuslasin alla
Bondi Beachin terrori-isku vaati 15 uhria ja verilöyly on järkyttänyt australialaisia syvästi. Iskun jälkeen keskustelu on kulminoitunut paitsi turvallisuuteen myös poliittiseen johtajuuteen kriisitilanteessa.
Osa mediasta ja opposition edustajista on arvostellut pääministeriä siitä, ettei tämä ole ollut riittävän näkyvästi läsnä iskun jälkeen. Kritiikki on kohdistunut muun muassa siihen, että Albanese vieraili Bondin muistopaikalla vain kerran. Hän ei myöskään osallistunut uhrien, ei edes rabbi Eli Schlangerin hautajaisiin.
Arvostelijoiden mukaan tämä on jättänyt vaikutelman etäisestä ja varovaisesta johtajuudesta syvän kansallisen surun hetkellä.
Suurin tahra kansakunnan historiassa
Entinen valtiovarainministeri ja juutalaisyhteisön näkyvä hahmo Josh Frydenberg vieraili Bondin muistopaikalla ja esitti samalla jyrkän varoituksen. Hänen mukaansa joukkomurha on osoitus siitä, että hallituksen ja viranomaisten on ryhdyttävä poikkeuksellisen koviin ja nopeisiin toimiin ääriajattelua ja antisemitismiä vastaan.
– Tämä Bondin joukkomurha on suurin tahra tämän kansakunnan historiassa, suurin häpeä. Olen täällä suremassa, mutta myös varoittamassa. Ellei hallituksemme ryhdy kiireellisiin, ennennäkemättömiin ja voimakkaisiin toimiin, niin kuten yö seuraa päivää, joudumme pian taas suremaan viattomien ihmisten kuolemaa seuraavassa terrori-iskussa.
Antisemitismi vaatii toimia
Albanese on todennut julkisuudessa, että radikaalin ideologian torjuminen on monimutkainen haaste, jota ei voida ratkaista yksinomaan lainsäädännöllä. Hänen mukaansa tarvitaan myös koulutusta, vihapuheen johdonmukaista tuomitsemista sekä yhteiskunnallista yhteistyötä.
Mediakritiikin mukaan tällainen viesti ei ole vastannut kansalaisten odotuksia tilanteessa, jossa huomattava osa osa ihmisistä vaatii nopeita ja näkyviä toimia ääriajattelun, islamistisaarnaajien ja antisemitismin saamiseksi hallintaan – ja arvioi samalla kriittisesti hallituksen kykyä vastata yhteiskunnan kasvavaan turvattomuuden tunteeseen.