Artikkeli kuva

Tiina Elovaara mukana Huominen ilman pelkoa -lakialoitteessa

22.09.2016 |15:50

Kansanedustaja Tiina Elovaara (ps.) on yksi Huominen ilman pelkoa -lakialoitteen allekirjoittajista. Aloite pyrkii löytämään lainsäädännön kautta keinot puuttua tehokkaasti järjestäytyneeseen väkivaltaiseen toimintaan.

– Päättäjien on taattava yleinen turvallisuus ja yhteiskuntarauha. Lainmuutos voisi antaa viranomaisille välineitä estää Asema-aukion kaltaiset tapahtumat, Elovaara toteaa.

Elovaarasta lainmuutos selkeyttää olemassa olevaa lainsäädäntöä. Toisekseen se ei heikennä sananvapautta, eikä yhdistymisen tai kokoontumisen vapautta. Esimerkiksi asiallisesti käytävä yhteiskuntakritiikki, maahanmuuttokriittinen keskustelu ja uskontojen väliset opilliset dialogit ovat mahdollisia jatkossakin.

– Emme pysty pelkällä lainsäädännöllä kokonaan poistamaan rasismia tai syrjintää. Siihen tarvitsemme kohtaamista ja välittämistä oikeaan aikaan, ettei ääriajattelu vie ihmisestä voittoa. Varsinkin syystä tai toisesta ongelmiin ajautuneet nuoret miehet ovat riskiryhmää, Tiina Elovaara sanoo.

– Lakialoitteen tarkoituksena ei ole rajoittaa maahanmuutosta ja sen seurauksista käytävää kriittistä keskustelua tai puuttua lailliseen poliittiseen vaikuttamiseen, Elovaara painottaa.

Lakialoitteen tarkoitus on antaa välineitä viranomaisille torjua yhteiskuntaamme ja kansalaisiimme kohdistuvia uhkia. Aiemmin Tiina Elovaara on laatinut koulukiusaamisen estämiseen liittyvän lakialoitteen.

– Koulusurmat ja niiden suunnittelu on yksi muoto tässä väkivaltaan ajautuvassa ajattelussa ja toiminnassa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi