Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Todistajankertomukset videolle – kesken jäänyt oikeudenkäyntiuudistus etenee vihdoin maaliin

11.06.2026 |13:06

Hallituksen esittämän uudistuksen toimeenpano helpottaa erityisesti hovioikeuksien työtä huomattavasti.

Eduskunnan lakivaliokunta sai valmiiksi mietintönsä koskien hallituksen esitystä, jolla suullisen todistelun videotallennusuudistus saatetaan viimein voimaan lokakuun alussa.

Jatkossa todistajankertomukset ja muu suullinen todistelu tallennettaisiin käräjäoikeudessa kuva- ja äänitallenteelle, ja muutoksenhakuprosessissa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa todistelu otettaisiin lähtökohtaisesti vastaan tältä tallenteelta.

– Uudistus tehostaa oikeudenkäyntejä. Todistajan ei jatkossa tarvitse matkustaa hovioikeuteen tai korkeimpaan oikeuteen kertomaan samaa asiaa uudelleen ajan saatossa heikentyneillä muistikuvilla. Tallenne kertoo sen, mitä käräjäoikeudessa sanottiin tuoreeltaan ja täsmällisesti. Samalla säästetään asianosaisten ja todistajien aikaa ja hermoja, sanoo oikeusministeri Leena Meri.

Näyttö arvioidaan tuoreeltaan tallennetulta kertomukselta

Uudistuksen ydin on yksinkertainen: käräjäoikeus tekee vastaanottamastaan suullisesta todistelusta kuva- ja äänitallenteen. Jos asiasta valitetaan, hovioikeus ja korkein oikeus arvioivat näytön tallenteelta sen sijaan, että todistajat kutsuttaisiin uudelleen kuultaviksi.

Tämä parantaa näytön laatua, sillä muutoksenhakutuomioistuin saa käyttöönsä kertomuksen sellaisena kuin se annettiin tuoreeltaan käräjäoikeudessa – ei vuosia myöhemmin annettua ja muistikuvien haalistumisen värittämää versiota. Samalla muutoksenhausta asianosaisille ja todistajille aiheutuvat kustannukset ja muu haitta vähenevät, kun heidän ei tarvitse saapua hovioikeuteen kuultavaksi uudelleen.

Viime kaudella uudistus jäi kesken – tämä hallitus vie maaliin

Lait hyväksyttiin eduskunnassa jo vuoden 2022 alussa, mutta uudistus jäi Sanna Marinin hallitukselta toteuttamatta. Voimaantulo jätettiin säädettäväksi erikseen, sillä uuteen menettelyyn siirtyminen edellytti videotallennusjärjestelmän suunnittelua ja rakentamista sekä henkilöstön kouluttamista. Tavoitteena oli alun perin, että lait olisivat tulleet voimaan jo vuoden 2023 alusta, mutta hanke junnasi paikallaan lähinnä tietojärjestelmien hankintaan liittyvistä syistä.

Nykyisen hallituksen kaudella työ on saatettu loppuun perussuomalaisella kädenjäljellä. Järjestelmä on hyväksytty käyttöön, viimeiset laiteasennukset tuomioistuimiin valmistuvat touko–kesäkuussa ja järjestelmän toimivuus varmistetaan vielä erikseen kaikissa istuntosaleissa. Uutta menettelyä on tarkoitus alkaa noudattaa käräjäoikeuksissa kaikissa pääkäsittelyissä, jotka alkavat 30.9.2026 jälkeen.

Tämä uudistus on malliesimerkki siitä, miten hyväkin hanke voi jäädä vuosiksi paperille, jos toteutusta ei hoideta kunnolla. Suomalainen ansaitsee oikeuslaitoksen, joka toimii tehokkaasti ja kohtelee todistajia ja asianosaisia inhimillisesti. Oikeusministeri Leena Meren johdolla keskeneräiset uudistukset eivät jää pöytälaatikkoon, vaan ne viedään käytäntöön.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Pienten riita-asioiden menettely kohtuullistamaan oikeudenkäyntikuluja – oikeusministeri Leena Meri: ”Tärkeä osa kokonaisuutta, jolla hallitus parantaa kansalaisten oikeuksiin pääsyä”

26.03.2025 |14:25

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää