

vesa moilanen lehtikuva
Turunen: Ministeri Kiurun oma toiminta on epätervettä
Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) mukaan valtio riistää köyhimpiä, vuokralla asuvia kansalaisia, yli sadan miljoonan euron verran vuosittain. Vanhojen aravavuokra-asuntojen vuokralaisilla maksatetaan moninkertaisia korkotuottoja markkinakorkoihin nähden. Asuntoministeri Krista Kiuru kertoi 8.5.2013 antamassaan haastattelussa, että toiminta on epätervettä. Samassa yhteydessä hän kuitenkin ilmoittaa, ettei asiaa tällä hallituskaudella aiota korjata.
– Olen tehnyt asiasta ensimmäisen kirjallisen kysymyksen ministerille jo 6.11.2011 ja sille jatkokysymyksen 9.12.2011. Ongelmat ovat olleet jo vaalikauden alusta lähtien ministerin tiedossa. Ministeriltä puuttui halu korjata asiaa tuolloin, ja näyttää puuttuvan edelleen, Kaj Turunen kertoo.
– Olen myös tehnyt lakialoitteen sosiaalisen asuntotuotannon ongelmien poistamiseksi, ja siten tuotannon uudelleen käynnistämiseksi, Turunen jatkaa.
Turusen mielestä on hävytöntä, ettei ministeri aio tehdä asialle mitään, vaan syyttää valtiovarainministeriön virkamiehiä.
– Täydellistä kyvyttömyyttä. Kysymys on siitä, että onko hyväksyttävää käyttää kaikkein köyhimpien vuokralaisten hädänalaista tilannetta hyväksi riistämällä heitä. Olisikohan oikeudenmukaisempia keinoja valtiontalouden korjaamiseksi, ihmettelee Turunen.
– Härskeintä ministeri Kiurulta on poliittisen vastuun pakoilu siirtämällä se seuraavalle hallitukselle. Asia voitaisiin korjata heti jos halua olisi. Olen todella pahoillani, että joudun selvittämään Kiurun ministerivastuun tässä asiassa. Aion myös selvittää kiskonnan kohteena olevien köyhien perustuslaillisen oikeusturvan, Turunen huokaa.
PS Verkkotoimitus
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.