

Turvallinen Oulu -tanssi pääsi maailmankartalle, huonolla tavalla – veteraaninäyttelijä James Woods luonnehtii videota ”demokraatti-imbesillien” touhuksi
Oululaisen nuorisotyötiimin tekemä TikTok-video leviää sosiaalisessa mediassa viraalina. Ei siis enää Suomessa, kaikkialla maailmassa. Katsomiskertoja on jo yli miljoona. Valitettavasti pohjoisen kaupungin pyrkimys vähentää nuoriin kohdistuvia raiskauksia tanssin keinoin herättää katsojissa lähinnä huvittuneisuutta tai myötähäpeää.
Oulun kaupunki on perustanut projektin, jonka tavoitteena on ehkäistä alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Projektin puitteissa on tehty muun muassa videoita, joita esitetään nuorten suosimassa TikTok-palvelussa. Nyt yksi näistä videoista on lähtenyt leviämään somessa viruksen lailla.
Oululainen tubettaja ja varavaltuutettu Tiina Wiik (asyl.) kirjoitti englanninkielisen twiitin, jossa hän kritisoi miljoonabudjetilla pyörivän projektin rahankäyttöä. Esimerkkinä hankkeen saavutuksista Wiik linkitti TikTok-videon, jossa Nopsa-tiimin nuorisotyöntekijät tanssahtelevat rytmikkäästi mutta totisin ilmein. Taustamusiikin sanat kuuluvat ”Stop, don’t touch me there, this is my no-no square”, eli ”Stop, älä koske minua sinne, tämä on minun ei-ei-alueeni”.
Wiikin twiitti herätti ansaittua huomiota. Tätä juttua kirjoitettaessa sitä on uudelleentwiitattu 4400 kertaa. Videota jakaneiden joukossa ovat muun muassa ranskalaiskirjailija Renaud Camus ja amerikkalainen veteraaninäyttelijä James Woods, jolla on 2,2 miljoonaa seuraajaa. Woods luonnehtii videota ”demokraatti-imbesillien” touhuksi.
Harva TikTok-videota kommentoinut tuntuu uskovan, että raiskauksia voitaisiin ennaltaehkäistä tanssin keinoin. Eräs videota eteenpäin jakanut Twitterin käyttäjä on erehtynyt luulemaan, että video on kuvattu Ruotsissa, joten aivan kaikkea ansaitsemaansa kunniaa Oulu ei saa.
Lapsille media- ja turvataitoja
Turvallinen Oulu -hankkeen päätavoitteena on ennalta ehkäistä alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia Oulussa. Hankkeen nettisivun mukaan se ”vahvistaa lasten, nuorten ja vanhempien media- ja turvataitoja” sekä ”vahvistaa maahanmuuttajien yhteisöön integroitumista”.
Projekti sai alkunsa Oulussa ilmitulleesta, maahanmuuttajataustaisten miesten tekemästä seksuaalirikosten sarjasta. Hanke on eri ministeriöiden rahoittama ja sen kokonaiskustannukset ovat hankesuunnitelman mukaan 2,3 miljoonaa euroa.
Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Twitterissä käyneensä perjantaina tärkeän ja mielenkiintoisen keskustelun Turvallinen Oulu -hankkeen ammattilaisten kanssa. Ohisalon mukaan keskustelussa käsiteltiin muun muassa nuorten saamaa psykososiaalista tukea, perheiden tukemista ja maahanmuuttajien kotoutumista. Tarina ei kerro, näytettiinkö sisäministerille hankkeen tuottama TikTok-video.
Edellisen kerran Oulussa annettiin raiskausten estämisohjeita vuoden 2015 turvapaikanhakija-aallon jälkimainingeissa. Tuolloin Yle Oulu julkaisi legendaarisen videon, jossa opastettiin pysäyttämään raiskaaja tomerasti tumppua näyttämällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- James Woods Renaud Camus alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö TikTok Turvallinen Oulu Tiina Wiik grooming Maria Ohisalo Raiskaukset Turvapaikanhakijat Oulu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













