Artikkeli kuva

Ville Tavio toisen lapsensa kanssa. / MATTI MATIKAINEN

Työssäkäyville lapsiperheille uusi verohelpotus

25.04.2025 |14:41

Perussuomalaisten ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio ja kansanedustaja Ville Vähämäki kehuvat hallituksen päätöstä keventää ensi vuodelle työssäkäyvien lapsiperheiden verotusta.

Hallitus päätti korottaa tänä vuonna voimaan tulleen ansiotulovähennyksen lapsikorotuksen ensi vuodeksi yli kaksinkertaiseksi. Summa nousee yhden lapsen osalta 100 eurosta 210 euroon, joka joko jaetaan vanhempien kesken, tai osoitetaan sellaisenaan yksinhuoltajalle.

Lapsimäärää ei ole vähennyksessä rajattu, joten vähennystä kertyy työssäkäyvälle vanhemmalle jokaisesta lapsesta erikseen.

– Hienoa, että puoliväliriihen päätökset tuovat lisäpanostuksia lapsikorotukseen. Lisäys on konkreettinen toimi lapsiperheiden arjen helpottamiseksi sekä työnteon kannustamiseksi samaan aikaan, Ville Vähämäki sanoo.

– Olen iloinen, että Suomessa on vihdoin hallitus, joka huomioi selvästi työssäkäyvät lapsiperheet ja korottaa verovähennystä jopa 110 euroa vuodessa lasta kohden. Kaksilapsinen perhe voi näin ollen saada verovähennystä 420 euroa vuodessa ja kolmen lapsen perhe 630 euroa. Tämä on oikea suunta, Ville Tavio sanoo.

Lapset ovat investointi tulevaisuuteen

Perussuomalaisten alkujaan lanseeraama lapsivähennys työssäkäyville otettiin käyttöön aikoinaan Sipilän hallituksessa, mutta Rinteen ja Marinin hallitukset eivät jatkaneet sitä. Nyt Orpo-Purran hallituksessa verovähennys palasi ja selvästi entistä suurempana.

Tavion mukaan on syytä jatkaa määrätietoista työtä, jotta työssäkäynnin verokannustimien ohella myös lapsien saannin taloudellisia kannustimia kasvatetaan.

– Kuka hoitaa vanhuksemme tulevaisuudessa? Lapsen teon voi nähdä perheen investointina maamme yhteiseen tulevaisuuteen. En pitäisi kohtuuttomana, vaikka yhteiskunta tukisi lapsiperheitä jatkuvasti vahvemmin. Jatkuva huoli alhaisesta syntyvyydestä saisi johtaa toimiin perheen perustamiseen kannustamiseksi. Ilokseni meillä on nyt otettu askel oikeaan suuntaan, Tavio sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
8.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää