Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Ministeri Tavio: Lisäleikkaus kehitysapuun – hallitus panostaa resursseja suomalaisten ostovoimaan ja talouskasvun tukemiseen

24.04.2025 |09:48

Hallitus on päättänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksesta kehitysapuun vaalikauden loppuun mennessä.

Hallituksen puoliväliriihessä vahvistettiin myös avun kohdentamista yhä enemmän Ukrainan tukemiseen, johon myönnetään 20 miljoonaa euroa lisää rahaa vaalikauden toisella puoliskolla, samoin kuin humanitaariseen katastrofiapuun.

Riihen päätökset kasvattavat tämän vaalikauden kehitysapusäästöt yhteensä 1 305 miljoonaan euroon. Kehitysavun leikkaukset ovat Suomen historian suurimmat.

– Kehitysavun leikkaaminen on osa kokonaisuutta, jolla hallitus tervehdyttää maamme taloutta ja panostaa resursseja suomalaisten ostovoimaan ja talouskasvumme tukemiseen, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.

Kehitysavun kohteet valitaan entistä tarkemmin

Ministeri Tavio kertoo, että käynnissä on myös merkittävä ajattelutavan muutos, jossa kehitysavun kohteet valitaan entistä strategisemmin.

– Kansainvälinen kauppa kohtaa kehitysavun entistä paremmin ja kehitysyhteistyötä muokataan vastaamaan Suomen taloudellisia intressejä. Keinoja tähän ovat muun muassa yksityisen pääoman houkutteleminen kehittyviin maihin kehityspoliittisten sijoitusten avulla sekä kehitysapuhankkeiden hankintojen kautta muodostuvat yhteydet suomalaisiin yrityksiin.

– Suomessa on runsaasti sellaista yksityisen sektorin osaamista, jolle on kysyntää myös kehittyvissä maissa ja Ukrainan jälleenrakentamisen hankkeissa, Tavio sanoo.

Leikkausten kohdentaminen työn alla

Kehitysavun lisäleikkausten kohdentamista tullaan lähiaikoina pohtimaan ulkoministeriössä ministeri Tavion hallinnonalalla.

Aiemmin tällä kaudella säästöjä on kertynyt mm. Afganistanin, Myanmarin, Kenian ja Mosambikin maaohjelmien lakkauttamisesta sekä kansainvälisten rahastojen, kuten Vihreän ilmastorahaston, tuen leikkaamisesta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista

19.05.2025 |16:12
2.
Suomen uutiset logo

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

19.05.2025 |16:16
3.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
7.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17
8.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36
10.
Suomen uutiset logo

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän

23.05.2025 |20:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää