
LEHTIKUVA
Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa, että hallituksen puoliväliriihen eli kasvuriihen tekemien päätösten ytimessä on kaksi isoa kokonaisuutta: Suomen talouskasvun edellytysten vahvistaminen ja suomen ja suomalaisten turvallisuus.
Hallitus on päättänyt merkittävästä kasvupaketista, joka perustuu pitkälti Risto Murron työryhmän ehdotusten pohjalle tehtyihin toimiin talouskasvun vauhdittamiseksi.
Menoja ja verotusta kohdennetaan uudelleen
Talouskasvua vauhditetaan veronalennuksilla, ja paketti rahoitetaan menoja ja verotusta uudelleen kohdentamalla.
Työn verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna, eli vuonna 2027.
– Kun katsotaan tätä kokonaisuutta ja sitä, mistä hallitusohjelmassa on jo päätetty, niin kokonaisuus on 1,25 miljardia.
Marginaalivero kevenee
Ansiotuloverotuksen korkeimmat marginaalit alennetaan 52 prosenttiin, mikä lisää työn tekemisen kannattavuutta ja tuo osaltaan Suomeen lisää korkean lisäarvon työtunteja.
– Kyseessä on perusteltu kasvutoimi, jolle löytyy tukea niin tutkimuskirjallisuudesta kuin ekonomistien piireistä. Toimen itserahoittavuus ja dynaamiset vaikutukset ovat selvät, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Rakennusteollisuus: Hallituksen verolinjaukset ja rahoitussääntelyn keventäminen auttavat asuntomarkkinoita elpymään
Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin
Kasvuriihen energiapoliittista antia: turve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ydinvoiman lisäkapasiteetti selvitykseen, hiilinielujen tutkimukseen kohdistetaan lisämääräraha
Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Artikkeliin liittyvät aiheet
- marginaalivero Kasvuriihi työn tekeminen veronalennukset ostovoima pieni- ja keskituloiset palkka Talouskasvu hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.

Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Hallitus päätti puoliväliriihessä merkittävistä veronalennuksista, jotka kohdistuvat yrityksiin, pieni- ja keskituloisiin sekä korkeimpiin marginaaliveroasteisiin.

Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta olennaista on pyrkiä mahdollisimman korkeaan työllisyysasteeseen ja vahvaan tuottavuuskehitykseen. Verotuksen rakenteen tulisi olla mahdollisimman paljon työn tekemistä ja talouskasvua tukeva. Keskeinen verokysymys kasvun kannalta on ansiotuloverotus talouden kasvun perustuessa aiempaa voimakkaammin inhimilliseen pääomaan.

Yrittäjien pääekonomistilta vahvaa tukea veroalelle – yhteisövero ja ansiotulovero ovat kasvun pahimmat haitat

Huopaiselta: Keveämmillä veroilla saadaan tukevampaa talouskasvua
Talousasiantuntija Juhani Huopainen (ps.) avaa verotuksen merkitystä talouskasvun käynnistämisessä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












