
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rakennusteollisuus: Hallituksen verolinjaukset ja rahoitussääntelyn keventäminen auttavat asuntomarkkinoita elpymään
Rakennusteollisuuden mukaan hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset tuloveron kevennyksistä ja rahoituksen sääntelyn muutoksista vahvistavat sekä asuntojen kysyntää että tarjontaa.
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell pitää ratkaisuja tervetulleina samoin kuin lisäpanostuksia infrainvestointeihin ja korjausvelan purkuun.
Asuntokauppa käy edelleen tavanomaista verkkaammin ja uudisasuntorakentaminen on kolmatta vuotta historiallisen alhaisella tasolla. Rakennusteollisuus RT on tyytyväinen hallituksen päätöksiin toimenpiteistä asuntomarkkinoiden ja kasvun vauhdittamiseksi.
– Pohjoismaiden kireimmän asuntorahoituksen sääntelyn purkaminen helpottaa asuntolainojen saatavuutta. Tuloveron kevennykset puolestaan lisäävät ostovoimaa. Yhdessä laskeneiden korkojen kanssa ne kannustavat suomalaisia asuntokaupoille ja auttavat käynnistämään myös asuntotuotantoa, Randell sanoo.
”Infraan panostaminen välttämätöntä”
Hallitus mm. pidentää asuntolainojen enimmäiskestoa 30 vuodesta 35 vuoteen ja sallii Finanssivalvonnalle asuntolainanakaton nostaminen 90 prosentista enimmillään 95 prosenttiin kaikille asunnonostajille.
Infrarakentamiseen kohdentuu yhteensä 300 miljoonan euron laajennus hallitusohjelman mukaiseen noin 4 miljardin euron investointiohjelmaan.
– Infraan panostaminen on välttämätöntä kasvuedellytysten ja huoltovarmuuden turvaamiseksi. Nyt tehdyt päätökset varmistavat monien tärkeiden hankkeiden etenemisen, Randell toteaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin
Kasvuriihen energiapoliittista antia: turve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ydinvoiman lisäkapasiteetti selvitykseen, hiilinielujen tutkimukseen kohdistetaan lisämääräraha
Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asuntokauppa Kasvuriihi infrarakentaminen Aleksi Randell rakennusteollisuus korjausvelka ostovoima Rakentaminen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Rakennusteollisuus kiittää hallituksen infrapäätöksistä – vahvistavat kilpailukykyä ja ruokkivat talouskasvua
Rakennusteollisuus RT:n mielestä hallituksen ensi vuodelle esittämät täydennykset inframäärärahoihin ruokkivat talouskasvua sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Vaikutus näkyy nopeimmin rakentamisessa, ja infrahankkeet kiihdyttävät kaupunkiseutujen kehitystä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Rakennusteollisuus kehuu hallitusta fiksusta suunnasta: ”Tämän budjettiriihen myötä tiestön korjausvelan kasvu hyytyy ja merkittävä joukko keskeisiä investointihankkeita saadaan liikkeelle”
Hallituksen päätös kiihdyttää tiestön korjausvelan purkamista ja aloittaa keskeisiä väyläinvestointihankkeita saa kiitosta Rakennusteollisuudelta.

Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin
Hallitus on päättänyt laskea yhteisöveron 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra vahvisti hallituksen kasvuriihen tiedotustilaisuudessa.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.

Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Hallitus päätti puoliväliriihessä merkittävistä veronalennuksista, jotka kohdistuvat yrityksiin, pieni- ja keskituloisiin sekä korkeimpiin marginaaliveroasteisiin.

Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta olennaista on pyrkiä mahdollisimman korkeaan työllisyysasteeseen ja vahvaan tuottavuuskehitykseen. Verotuksen rakenteen tulisi olla mahdollisimman paljon työn tekemistä ja talouskasvua tukeva. Keskeinen verokysymys kasvun kannalta on ansiotuloverotus talouden kasvun perustuessa aiempaa voimakkaammin inhimilliseen pääomaan.

Kasvuriihen energiapoliittista antia: turve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ydinvoiman lisäkapasiteetti selvitykseen, hiilinielujen tutkimukseen kohdistetaan lisämääräraha
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












