Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset: Hallitus iski työn verotukseen suurella veroalemoukarilla – ”Duunareiden verotus kevenee”

24.04.2025 |18:55

Perussuomalainen kädenjälki näkyy vahvasti hallituksen eilen julkistetun puoliväliriihen päätöksissä. Massiivisten ansioveroalennusten lisäksi ruoan arvonlisäveroa lasketaan ja työtulovähennyksen lapsikorotusta nostetaan entisestään.

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen korosti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että hallituksen tehtävänä on pitää Suomi turvallisena ja elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Hyvinvointi edellyttää talouskasvun aikaansaamista, jota ei tulla korkealla verotuksella saavuttamaan. Nyt tehdyistä veronalennuksista hyötyvät kaikki.

– Hallitus iski työn verotukseen suurella, yli miljardin euron veroalemoukarilla siten, että verotus kevenee merkittävästi painottuen pieni- ja keskituloisiin duunareihin. Erityisesti hyötyvät lapsiperheet, kun työtulovähennyksen lapsivähennys peräti tuplataan!

Veroetua jopa 1 250 miljoonaa euroa

Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas totesi, että hallituksen politiikka hyödyttää valtavasti erityisesti tavallista työssäkäyvää.

– Pieni- ja keskituloinen saa vuodessa veroetuja jopa 1 250 miljoonaa euroa.

Yhteisöveron alentaminen 18 prosenttiin tuo myös yrittäjille ennennäkemättömästi investointivaraa. Tämä hyödyttää erityisesti pieniä yrityksiä.

– Pienet yritykset myös varmasti käyttävät tämän varan investointeihin, joka edelleen hyödyttää yhteistä julkista taloutta, Kangas korosti.

Palkansaajalle korvaus tehdystä työstä

Perussuomalaiset näkevät, että nyt tehdyt päätökset tuovat palkansaajalle heidän ansaitsemansa arvostuksen.

– Työntekijälle jää jatkossa enemmän palkastaan käteen. Sitä, mitä halutaan enemmän, on verotettava vähemmän. Tämä on meidän perussuomalaisten linja, Reijonen korosti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

MaRa puoliväliriihestä: Hallitus teki merkittäviä talouskasvua vauhdittavia veropäätöksiä – ostovoiman kasvattaminen piristää palvelujen kysyntää

24.04.2025 |10:45

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää