US: Orpo ei lämpene vihapuhelain loiventamiselle tai EU-yhteisvastuulle

09.08.2021 |23:17

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puntaroi Uuden Suomen haastattelussa politiikan käänteitä sekä mahdollisia tulevia hallitusyhteistyökuvioita. Hän ei lämpene perussuomalaisten esittämälle “vihapuhelain” lieventämiselle.

Perussuomalaiset on jo pitkään ajanut vähintäänkin epäselvän “vihapuhe”lainsäädännön loiventamista. Puolue jättäisi rangaistavaksi ainoastaan kansanryhmää vastaan tehtävällä rikoksella uhkaaminen sekä tällaiseen rikokseen yllyttäminen. Esityksen mukaan rangaistusvastuu ei enää jatkossa koskisi tiedon tai mielipiteiden asettamista yleisön saataville. Puolue perustelee muutosta muun muassa sillä, että lain nykyisen sanamuodon perusteella ei ole mahdollista ennakoida, mikä toiminta on rangaistavaa ja mikä ei.

Petteri Orpo (kok.) kommentoi asiaa Uuden Suomen haastattelussa: ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos ja se on määritelty nykyisessä lainsäädännössä oikein. Vaikea nähdä perusteita, miksi sitä pitäisi lieventää.”

Orpo kommentoi myös mahdollista yhteistyötä perussuomalaisten kanssa: “Perussuomalaisten johto ja sen ajama linja on kaikkein oleellisin. Tämänkin esimerkin kautta voi huomata, että perussuomalaisten keskeisiä toimijoita on varustettu hyvinkin radikaaleilla ajatuksilla. Kenen kanssa tahansa tehtävässä yhteistyössä puoluejohdon on pystyttävä vakuuttamaan, että heillä on sovittu linja hallinnassa.”

EU:sta Orpo vakuuttaa, ettei kokoomus halua mennä kohti velkaunionia tai yhteisvastuuta. EU:n elpymisvälinettä varten otetusta yhteisestä velasta ei myöskään pidä tehdä pysyvä rahoitusvälinettä.

”Keväällä elpymisratkaisun yhteydessä linjasimme selvästi, että tämän tulee olla kertaluontoinen. Emme halua mennä kohti velkaunionia ja yhteisvastuullisuutta. Haluamme vahvemman EU:n. Se syntyy sitä kautta, että EU:lla on normaalin budjettinsa puitteissa enemmän liikkumavaraa ja kykyä toimia yhteiseksi hyväksi, eikä tällaisten pakettien kautta”, Orpo sanoo US:lle.

Ilmastopolitiikan osalta Orpo kannattaa hallituksen tavoitta tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio vuoteen 2035 mennessä, joskin varauksella: ”Se on kova tavoite ja kannatettavaa, mutta sillä ehdolla, että ei tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka heikentävät Suomen kilpailukykyä ja tekevät ihmisten arjesta hankalampaa.”

Orpo aikoo hakea neljännelle puheenjohtajakaudelle 2022 puoluekokouksessa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää