

Kansanedustaja Vilhelm Junnila eduskunnassa. Arkistokuvaa. / Matti Matikainen
Uutiset kihisevät virheitä, joiden syy on puolueellisten lähteiden käyttö – Junnila: ”Antifa vaikuttaa lakien ja oikeuksien mukaan toimivalta riemukkaalta ryhmältä”
Joka päivä lehdistössä on artikkeleita, jotka eivät syystä tai toisesta vastaa todellisia tapahtumia. Yhdysvaltoja koskeva uutisointi on omaa luokkaansa, sillä suurin osa sisällöstä on kärjistettyä, asiayhteydestä irroitettua tai poliittisesti värittynyttä. Suomalainen media lainaa pääsääntöisesti ainoastaan demokraattipuolueeseen sitoutunutta mediaa ja usein viestiä vahvistetaan hienotittelisten ja neutraaliksi esitettyjen asiantuntijoiden kommenteilla. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) kirjoittaa asiasta blogissaan.
Junnila nostaa esiin esimerkkejä viime päivien Yhdysvaltoja koskevista uutisista:
”Iltalehti julkaisi uutisen, ettei terroristijärjestöksi luokitteleminen ole asiantuntijoiden mukaan mahdollista. Asiantuntijalausunnon antoi ’oikeusministeriön entinen viranomainen’ Mary McCord, joka totesi, ettei laki anna mahdollisuutta luokitella kotimaisia järjestöjä terroristijärjestöiksi. Mutta kuinka neutraali asiantuntija McCord on? Hän on demokraattipuoluetta edustavan presidentti Barack Obaman nimittämä ja tullut tunnetuksi äärioikeiston arvostelijana. McCord oli mukana presidentti Trumpia vastaan kohdistuneessa Venäjä-tutkinnassa, joka on sittemmin haudattu vähin äänin. Kuvittelisi, että asiantuntijana olisi voitu kuulla asioita valmistelevan kansallisen turvallisuuden ministeriön edustajia, kuin oikeusministeriön virkatehtävät jo jättäneen vastapuolueen henkilöä. Sopivia asiantuntijoita valitsemalla voidaan merkittävästi vaikuttaa lukijaan. ”
”Entä sitten se Antifa? Iltalehden uutisesta saattoi saada kuvan, että Antifa vaikuttaa lakien ja oikeuksien mukaan toimivalta riemukkaalta ryhmältä. Moni kansalainen kuitenkin muistaa itsenäisyyspäivänä tuhotut Helsingin kadut tai Tampereella jopa hevosia vastaan suunnatut ”kiakkovierasjuhlat”. Silloinkin etulinjassa liehuivat anarkistien punamustat liput ja A-logot, kuten Iltalehden Solmu Salminen on kertonut. Eilinen uutinen ei maininnut, että Suomessakin Antifa on – suojelupoliisin toimesta – listattu yhdeksi turvallisuutta uhkaavaksi ryhmittymäksi. Vielä joulukuussa Iltalehti kirjoitti, että ”punamustien lippujen symboloima aate oikeuttaa kannattajansa pahoinpitelemään, tuhopolttamaan ja rikkomaan”. Nyt julkaistussa artikkelissa mainitaan vienosti heidän vain vastustavan fasismia ja rasismia.”
Kolmanneksi esimerkiksi Junnila nostaa Yleisradion, joka kieltäytyy korjaamasta presidenttiehdokas Joe Bideniä koskevaa uutistaan.
Lue Junnilan blogi kokonaisuudessaan täältä >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus osoittaa: Media jakautunut kahtia – vastakkain ovat valtamedian tunteelliset ja vaihtoehtomedian järjelliset ajattelutavat

Halla-aho: Mitäpä jos lakattaisiin leikkimästä, ettei toimittajilla ole poliittisia kantoja

Antifan iskuryhmä pahoinpiteli useita ihmisiä Budapestissa – naiset mukana hakkaamassa
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.















