

Antifan iskuryhmä pahoinpiteli useita ihmisiä Budapestissa – naiset mukana hakkaamassa
Saksasta ja Italiasta tulleet Antifan aktivistit ovat pahoinpidelleet ihmisiä pampuilla ja kyynelkaasulla Unkarissa. Iskut liittyvät ilmeisesti Budapestissa pidettyyn äärioikeiston marssiin, mutta uhreiksi on joutunut myös täysin sivullisia ihmisiä. Poliisi on pidättänyt neljä henkilöä. Pahoinpitelyihin on osallistunut poikkeuksellisen suuri määrä naisia.
Budapestin poliisi on ilmoittanut pidättäneensä neljä henkeä epäiltynä pahoinpitelyistä, kertoo Hungary Today -nettilehti. Poliisin tutkintaosaston johtaja Béla Nyerges kertoi maanantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että pidätettyjä epäillään yhteensä neljästä joukkopahoinpitelystä, jotka ovat tapahtuneet Budapestin kaduilla viime viikon torstaina ja perjantaina.
Ensimmäinen hyökkäys tapahtui torstaina, jolloin seitsemän tai kahdeksan henkilöä hyökkäsi kolmen puolalaisen turistin kimppuun erilaisilla astaloilla aseistettuina. Kaksi uhreista sai vakavia vammoja. Tässä vaiheessa poliisi ei vielä tiennyt hyökkäyksen motiivia.
Pampulla päähän takaapäin
Seuraava hyökkäys tapahtui perjantaina. Kadulla kävelleen miehen kimppuun käytiin iskemällä häntä teleskooppipampulla päähän takaa päin. Kun mies kaatui maahan, häntä lyötiin eri astaloilla ja potkittiin. Lopuksi miehen kasvoille suihkutettiin kyynelkaasua hyökkääjien paetessa paikalta. Myös pahoinpitelyä ihmetellyt mummo sai kyynelkaasua silmiinsä.
https://youtu.be/A1D_tnDrklg
Alla sama pahoinpitely pankkiautomaatin valvontakamerasta katsottuna.
https://youtu.be/hB5eeE5OkfI
Hyökkäyksen uhriksi joutunut unkarilaismies kertoo, että valvontakameratallenteiden mukaan Antifan iskuryhmä oli seurannut häntä jo bussissa. Kun mies nousi bussista ja meni postitoimistoon, yksi iskuryhmän jäsen seurasi häntä. Mies oli ilmeisesti maalitettu sen perusteella, että hän oli pukeutunut armeijan ylijäämäkamppeisiin.
Uhri ei edes aikonut osallistua marssille
Mies kertoo, että nuori tyttö oli tullut kysymään häneltä postitoimistossa, aikooko hän osallistua äärioikeiston marssille. Mies vastasi, että hän ei itse ehdi, koska pitää olla töissä, mutta jotkut kaverit ovat kyllä menossa.
Tämä vastaus ilmeisesti riitti oikeuttamaan joukkopahoinpitelyn. Kun mies poistui postitoimistosta mennäkseen työpaikalleen, hänen kimppuunsa käytiin takaapäin kahdeksan henkilön iskuryhmällä.
Konsertista palanneiden kimppuun hyökättiin
Kolmas hyökkäys tapahtui perjantaina illalla, kun konsertista palaamassa ollut unkarilaispariskunta joutui viiden hyökkääjän uhriksi. Heidän päälleen suihkutettiin kyynelkaasua ja heitä pahoinpideltiin. Mies sai vakavia vammoja. Kyseinen mies on ilmeisesti László Dudog, joka tunnetaan Unkarissa kansallismielisenä rock-artistina.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtui vielä neljäs hyökkäys, jossa kuusi henkilöä kävi saksalaispariskunnan kimppuun. Pariskunta oli ilmeisesti palaamassa samasta konsertista kuin aiemman hyökkäyksen uhrit.
Uhrit valittiin vaatetuksen perusteella
Tässä vaiheessa poliisille alkoi valjeta, että iskujen motiivi on todennäköisesti poliittinen, koska hyökkääjät eivät ryöstäneet uhreiltaan mitään omaisuutta, ainoastaan pahoinpitelivät heitä lyömäaseilla. Ainoa uhreja yhdistävä tekijä oli vaatetus. Kaikilla oli päällään joko maastokuvioituja vaatteita, musta takki tai pilottitakki, eli heidän voitiin vaatetuksen perusteella ajatella olevan äärioikeistolaisia.
Kun poliisille selvisi, että pahoinpitelyt ovat osa samaa kokonaisuutta, poliisi muodosti välittömästi 24 poliisin tutkintaryhmän jäljittämään hyökkääjiä. Valvontakameroiden tallenteista selvisi, että jokaisessa tapauksessa hyökkääjät olivat seuranneet uhreja pidemmän aikaa kaupungin kaduilla.
Organisoitua ja kansainvälistä toimintaa
Iskuryhmän toiminta vaikutti hyvin järjestelmälliseltä. Yleensä yksi tai kaksi hyökkääjää seurasi uhreja lähietäisyydeltä muiden pysyessä kauempana. Kaikkiaan iskuryhmään saattaa kuulua jopa 15 jäsentä. Eräässä tapauksessa yksitoista henkilöä seurasi uhria, mutta näistä vain kahdeksan otti osaa pahoinpitelyyn.
Tällä hetkellä pidätettyinä on neljä henkilöä: saksalainen mies, saksalainen nainen, italialainen nainen ja unkarilainen nainen. Pidätettyjen hallusta on löydetty lyömäaseita.
Jopa puolet hyökkääjistä naisia
Poliisin mukaan näiden hyökkäysten erityispiirteenä on naisten suuri osuus. Eräässä iskussa puolet hyökkääjistä näyttää olleen naisia. Naiset eivät ainoastaan katselleet vaan osallistuivat aktiivisesti pahoinpitelyihin lyömäaseita käyttäen.
Pidätetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Ulkomaalaiset epäillyt eivät ole suostuneet vastaamaan mihinkään kysymyksiin. Unkarilainen nainen on kertonut poliisille olevansa vasemmistolainen.
Budapestin piirityksen muistotilaisuus
Antifan iskuryhmän toiminta liittynee lauantaina pidettyyn muistotilaisuuteen Budapestin piirityksen murtamisen muistoksi. Vuonna 1945 puna-armeija oli piirittänyt Budapestin. Helmikuun 11. päivänä 28 000 saksalaista ja unkarilaista sotilasta yritti päästä piirittäjien läpi saksalaisten linjoille. Mukana oli tuhansia siviilejä.
Neuvostojoukot tappoivat suurimman osan läpimurtoa yrittäneistä. Vain 600-700 saksalaista ja unkarilaista sotilasta pääsi läpi saartorenkaasta.
Unkarilaiset ja saksalaiset äärioikeistolaiset järjestävät joka vuosi 11. helmikuuta muistomarssin Budapestin läpimurrolle. Ja joka vuosi Antifa järjestää vastamielenosoituksen. Antifa vastustaa erityisesti sitä, että neuvostojoukkoja vastaan taistelleet saksalaiset ja unkarilaiset esitetään ”Euroopan sivistyksen puolustajina”.
Tänä vuonna poliisi oli kieltänyt äärioikeiston muistomarssin, mutta Budapestiin oli silti kokoontunut sekä äärioikeistolaisia että vastamielenosoittajia ulkomaita myöten.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- László Dudog Béla Nyerges Budapest Väkivaltarikokset Poliittinen väkivalta Äärioikeisto Antifa Äärivasemmisto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan suojelupoliisi varoittaa: ilmastoaktivistit radikalisoituvat ja liittoutuvat äärivasemmiston kanssa – ”Samalla tiellä kuin Baader-Meinhof-ryhmä”

Li Anderssonin ministerinjakkara horjuu – väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa

Äärivasemmiston koronaohjeet: ryöstäkää kaupat ja katkaiskaa sähkönjakelu

Yhdysvallat aikoo luokitella Antifan terroristijärjestöksi – voivatko Suomen Vasemmistoliiton johtohahmot enää vierailla maassa?

Uutiset kihisevät virheitä, joiden syy on puolueellisten lähteiden käyttö – Junnila: ”Antifa vaikuttaa lakien ja oikeuksien mukaan toimivalta riemukkaalta ryhmältä”

Antifa-asemies tappoi Trumpin kannattajan Portlandissa – väkijoukko hurrasi, media syytti uhria ja valkopesi henkirikoksen

”Tapetaan AfD:n siat räjähteillä” – Antifa julkaisi tappolistan osoitteiden ja pommiohjeiden kera

Äärivasemmisto hyökkäsi poliisin koulutuskeskukseen Atlantassa – kymmeniä pidätetty epäiltynä terrorismista

Yli 50 poliisia sai vammoja kun äärivasemmisto mellakoi Vaihtoehto Saksalle -puoluetta vastaan
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










