

LEHTIKUVA
Äärivasemmisto hyökkäsi poliisin koulutuskeskukseen Atlantassa – kymmeniä pidätetty epäiltynä terrorismista
Äärivasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntaina Atlantan poliisin uuden koulutuskeskuksen rakennustyömaalle. Hyökkääjät heittelivät poliiseja kivillä, polttopulloilla ja ilotulitteilla. Yhdysvalloissa on jo pitkään väitelty siitä, saako Antifaa sanoa Antifaksi ja pitäisikö se luokitella terroristijärjestöksi.
Väkivaltaiset äärivasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntaina Atlantan poliisin uuden koulutuskeskuksen rakennustyömaalle Yhdysvalloissa. Hyökkääjät heittelivät poliiseja kivillä, tiilillä ja polttopulloilla ja ampuivat ilotulitteita poliiseja kohti. Lopuksi äärivasemmistolaiset polttivat kauhakuormaajan ja muita rakennustyömaalla olleita ajoneuvoja.
Tilanne sai alkunsa poliisin koulutuskeskuksen lähellä pidetystä konsertista, josta osa mustiin pukeutuneesta konserttiyleisöstä lähti yksissä tuumin etenemään koulutuskeskuksen alueelle, kertoo uutistoimisto ABC News. Atlantan poliisi on julkaissut videon tästä koordinoidusta hyökkäyksestä.
Poliisi: Ei mielenosoitus vaan terrorismia
Poliisi otti paikan päältä kiinni 35 mellakoitsijaa, joista 23 pidätettiin epäiltyinä terrorismista. Rikosnimike on kova, mutta Atlantan poliisipäällikkö Darin Schierbaumin mukaan se kuvastaa hyökkäyksen ”erittäin väkivaltaista” luonnetta.
Palokunnan ja poliisin käyttöön tarkoitetun koulutuskeskuksen rakentamista on vastustettu alueen ympäristöarvojen takia. Sunnuntain hyökkäys sai alkunsa ympäristöaktivistien pitämästä konsertista, mutta kyse ei ollut ”enimmäkseen rauhallisesta” mielenosoituksesta.
– Kun heität ilotulitteita, polttopulloja ja kiviä poliiseja kohti, sinun ainoa tavoitteesi on vahingoittaa, poliisipäällikkö totesi lehdistötilaisuudessa sunnuntai-iltana.
Mellakoitsijoita tullut ulkomailta asti
Kahta lukuun ottamatta kaikki terrorismista epäillyt henkilöt olivat tulleet paikalle Georgian osavaltion ulkopuolelta. Pidätettyjen joukossa oli myös kaksi ulkomaan kansalaista: ranskalainen ja kanadalainen. Terrorismista epäillyt ovat iältään 18-49-vuotiaita.
Yksi pidätetyistä on Southern Poverty Law Center -ihmisoikeusjärjestön palkkalistoilla oleva juristi, joka järjestön mukaan oli paikalla ”juridisena tarkkailijana”. Southern Poverty Law Center (SPLC) on Twitter-profiilitekstinsä mukaan ”rodullisen oikeudenmukaisuuden katalyytti”, joka tekee yhteisöjen kanssa yhteistyötä ”purkaakseen valkoisen ylivallan ja vahvistaakseen intersektionaalisia liikkeitä”.
SPLC:n palveluksessa on yli sata juristia ja muuta neuvojaa. Sen lisäksi, että järjestö tarjoaa oikeusapua erilaisille äärivasemmistolaisille aktivistiryhmille, se pyrkii omilla nettisivuillaan maalittamaan ”äärioikeistolaisina” pitämiään henkilöitä ja ”viharyhmiksi” kutsumiaan järjestöjä.
Pitäisikö Antifa luokitella viharyhmäksi?
Antifa ei kuitenkaan ole SPLC:n mielestä viharyhmä. Southern Poverty Law Center on julkilausumassaan nimenomaisesti vastustanut Antifan määrittelemistä terroristijärjestöksi.
New York Post -lehti puolestaan pitää Atlantan hyökkääjiä Antifan jäseninä ja syyttää SPLC:tä, liberaalimediaa ja Yhdysvaltain oikeusministeri Merrick Garlandia siitä, että he sulkevat silmänsä totuudelta Antifan suhteen. Lehti vaatii pääkirjoituksessaan, että Antifa olisi luokiteltava viharyhmäksi, koska sellainen se on.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viharyhmä SPLC Southern Poverty Law Center Darin Schierbaum väkivaltavasemmisto Atlanta Antifa Äärivasemmisto Yhdysvallat Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koneen säätiö syytää rahaa koulutukseen, jossa opetetaan Elokapinan suoran toiminnan askelkuvioita – miksi upporikas valtasäätiö pumppaa kymppitonneja radikaalivasemmiston räyhäämiseen?

Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Ilmastomielenosoitus viivytti pelastusajoneuvoja Berliinissä – betoniauton alle jäänyt pyöräilijä kuoli

Saksan suojelupoliisi varoittaa: ilmastoaktivistit radikalisoituvat ja liittoutuvat äärivasemmiston kanssa – ”Samalla tiellä kuin Baader-Meinhof-ryhmä”

Antifan iskuryhmä pahoinpiteli useita ihmisiä Budapestissa – naiset mukana hakkaamassa

Zyskowiczin pahoinpitelijä paljastui äärivasemmistolaiseksi – median huoli poliittisesta väkivallasta hälveni välittömästi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














