Tagi: Äärioikeisto

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra jakoi Facebook-seinällään grafiikan, joka osoittaa, että puheet väestönvaihdoksesta eivät ole liioittelua. Purra totesi saatteessaan, ettei aio pyytää anteeksi vihervasemmistolta, että jakaa väestöpohjaa käsitteleviä tilastoja tai tilastoihin perustuvia ennusteita.  Lue lisää >

Euroopan unionin maissa tehty kyselytutkimus paljastaa, että juutalaiset kokevat etniseen ryhmäänsä kohdistuvan vihan olevan kasvussa Euroopassa. Ranskassa antisemitismin nousun oli kokenut viiden viime vuoden aikana peräti 93 prosenttia kyselyyn vastanneista juutalaisista. Vähiten juutalaisvihan nousua oli havaittavissa Unkarissa, mutta sielläkin 71 prosenttia vastaajista katsoi antisemitismin yleistyneen.  Lue lisää >

Dosentti Markku Ruotsila oikoo uutuuskirjassaan monta vallalla olevaa harhakäsitystä yhdysvaltalaisuudesta – esimerkiksi sen väitteen, että valtaosa amerikkalaisista ei olisi konservatiivisia. Kirja kertoo, että maassa on ollut konservatiivinen enemmistö jo pitkään. Tälläkin hetkellä vain yhdeksässä osavaltiossa viidestäkymmenestä asuu enemmän vasemmistolaisia kuin konservatiiveja.  Lue lisää >