

Vähämäki: Toteutuuko sairaseläkepäätöksissä oikeus ja läpinäkyvyys?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisperusteista. Hän kysyy, millä hallitus voi varmistaa, että päätökset syntyvät puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti.
– Kansaneläkelaki määrää, että työkyvytön on henkilö, joka ei pysty tekemään sairauden vuoksi tavallista työtään tai siihen verrattavaa työtä, jota voi pitää yksilölle sopivana. On käynyt kuitenkin ilmi, että eläkelaitokset epäävät päätöksiä sillä perusteella, että hakija voisi tehdä erilaisia tai kevyempiä töitä, Vähämäki sanoo.
Päätöksiä evätään jopa näkemättä hakijaa
Vähämäki haluaa selvittää, onko lain hengen mukaista, että eläkelaitokset voivat evätä päätöksiä suosittamalla erinäisiä muita töitä hakijalle. Tällaisia suosituksia voidaan tehdä Vähämäen mukaan jopa näkemättä hakijaa.
– Työ on aina arvokasta ja uudelleenkoulutus on luonnollista muuttuvilla työmarkkinoilla, mutta tällainen sanelu tuntuu sairaiden ihmisten kohdalla kiusanteolta.
Epäpätevät tahot hylkäävät hakemuksia
Ongelma Vähämäen mukaan on myös se, että lääketieteellisesti epäpätevät tahot hylkäävät hakemuksia, joissa on kaikki tarvittavat todistuksen lääkärin b-lausuntoa myöten.
– Voidaanko tietää, mikä työ kansalaiselle sopii näkemättä häntä, ja voidaanko hakijalle suositella sellaisia töitä, joista hänellä ei ole mitään kokemusta? Vähämäki ihmettelee.
Työuralle arvokas päätös
Eläkepäätöksillä on Vähämäen mukaan myös huomattava vaikutus julkiseen talouteen.
– Nyt todellisuudessa sairaseläkkeelle kuuluvat henkilöt voivat roikkua vuosia yhteiskunnan tulonsiirroilla. Näinä aikoina on todella tarkkaan arvioitava, onko järjestelmä yksilölle ja yhteiskunnalle reilu. Työura on arvokas ja sille pitää antaa myös arvokas päätös.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vähämäki paljasti SDP:n hämäyksen

Vähämäki: Sähköverkon myynti oli virhe – demarit voivat katsoa peiliin
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.