
Kaisa Garedew vaatii lastensuojelulaitoksille velvollisuutta takavarikoida lapsilta tupakkatuotteet
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on huolissaan sijaishuollon piirissä olevien lasten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytöstä.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskuntaan saapui hallituksen esitys lastensuojelulain kokonaisuudistuksen ensimmäisestä vaiheesta, joka antaa sijaishuollolle ja viranomaisille vihdoin lisää toimivaltuuksia lasten suojelemiseksi. Lastensuojelussa ennen poliittista uraansa työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää uudistusta tärkeänä lasten ja nuorten suojelemiseksi.
– Edellinen hallitus ei kyennyt tarttumaan lastensuojelun vakavimpiin ongelmiin, vaan jätti uudistukset tekemättä. Nyt hallitus korjaa tilanteen.
– Laitoksista karkaavat niin kutsutut hatkaavat lapset ovat olleet heitteillä vuosikausia. Jokainen karkumatka altistaa lapsen rikoksille, päihteille ja hyväksikäytölle. Tämä on jo vaatinut ihmisuhreja, mikä on enemmän kuin traagista. Katson, että suomalainen yhteiskunta on jättänyt nämä lapset heitteille, Sanna Antikainen toteaa.
Uudistus nopeuttaa luvatta kadonneiden lasten paikantamista ja palauttamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset voivat jatkossa saada lapsen puhelimen tai laitteen sijaintitiedot matalammalla kynnyksellä, jos hänen turvallisuutensa on vaarassa. Lisäksi sijaishuollon työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla on oikeus ottaa lapsi kiinni ja kuljettaa hänet turvallisesti takaisin sekä oikeus päästä asuntoon lapsen kiinniottamiseksi.
– Hatkalaiset saadaan nyt turvaan aiempaa helpommin, ja lakia kehitetään edelleen lain niin kutsutussa kakkosvaiheessa. Tämä on iso askel lasten suojelemiseksi, mutta työtä on jatkettava lastensuojelun käytännön työtä tekevien ääntä kuunnellen, Antikainen sanoo.
Lakiin sisältyy myös velvoite perustaa lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitettuja hybridiyksiköitä, joissa yhdistyvät sijaishuollon arki ja psykiatrinen tuki. Näin varmistetaan, että vaativaa hoitoa tarvitsevat lapset, esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvät tai itsetuhoiset nuoret, saavat tarvitsemaansa apua ilman toistuvia sairaalajaksoja.
– Yhdistämällä osaaminen samoihin yksiköihin lapset saavat apua ajoissa ja katkokset palveluissa vähenevät. Tämä on sekä tehokkaampaa että inhimillisempää, Antikainen painottaa.
Uudistus antaa henkilöstölle selkeät valtuudet puuttua vaarallisiin tilanteisiin ja asettaa rajoja kasvatuksellisista syistä. Lapselta voidaan esimerkiksi entistä helpommin ottaa pois päihteet, vaaralliset esineet tai älylaitteet, jos ne vaarantavat hänen turvallisuutensa tai kehityksensä.
– Aikuisten on voitava tarjota turvallinen arki selkeine rajoineen. Nyt lait ja toimivaltuudet tukevat ammattilaisten kasvatustyötä, Antikainen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on huolissaan sijaishuollon piirissä olevien lasten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytöstä.

Nykyinen lastensuojelulaki sisältää vaarallisia puutteita liittyen hatkanuorten, eli sijoituspaikastaan karanneiden nuorten, kiinniottamiseen sekä viranomaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen älypuhelinten ja muiden digilaitteiden käytön rajoittamiseksi sijaishuollossa. Aloite keräsi taakseen yli 40 allekirjoittajaa eri puolueiden kansanedustajista.


Viikon suosituimmat

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää