

LEHTIKUVA
Valtiovarainvaliokunta antoi lisärahaa turvallisuuteen
Perussuomalaisten kädenjälki näkyi valtion budjettiesityksessä enemmän kuin koskaan. Valtiovarainvaliokunta paranteli hallituksen esitystä vielä runsaalla 40 miljoonalla eurolla. Painopiste löytyi turvallisuudesta.
– Kyllähän tämä poikkesi viime vuodesta, kun saimme omia esityksiämme tosi hyvin läpi. 40 miljoonan paketti sisältää yli 20 miljoonan edestä asioita, jotka syntyivät esitystemme pohjalta, valtiovarainvaliokunnan perussuomalainen jäsen Ville Vähämäki kertoi valiokunnan esitellessä mietintöään.
Painopiste löytyy turvallisuudesta eikä ihme, sillä perussuomalaisten pääteemat budjettia viilatessa olivat: turvallinen Suomi, tulevaisuuden Suomi ja elinvoimainen Suomi.
Turvapaikanhakijakriisi vaatii turvatoimia
Turvallisuuden vuoksi puolue sijoitti sisäiseen turvallisuuteen, mitä varsinkin turvapaikanhakijakriisi vaatii. Suojelupoliisi saa 500 000 euroa, paikallispoliisitoiminta vastaanottokeskuksissa 300 000 euroa, tuomioistuimien ruuhkien purkaminen 1,5 miljoonaa ja ulosotto 1,3 miljoonaa. Nämä kuuluivat oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) alueeseen. Maahanmuuton tiedotustoiminta saa 230 000 euroa ulkoministeri Timo Soinin (ps.) alueelta. Maanpuolustusjärjestöjä tuetaan 400 000 eurolla.
Dornier-rajavalvontalentokoneen suunnistus-, radio- ja tutkajärjestelmää uusitaan 1,25 miljoonalla, mikä on tärkeää monissa tehtävissä. Konetta voidaan käyttää mm. merivalvonnassa joko kotimaassa tai ulkomailla.
– Näin saamme toisenkin koneen ilmaan, Vähämäki iloitsee.
Koulutukseen ja heikompiosaisille
Saavutuksia löytyy myös koulutuksesta: nuorten työpajatoiminta saa 4 miljoonaa euroa, se sisältää myös etsivän nuorisotyön ja Setlementtisäätiön mestari-kisällimallin. Koulujen iltapäiväkerhot ja perusopetuksen laadun parantaminen saavat molemmat 2 miljoonaa euroa. Erilaiset kansalaisjärjestöt, kuten Suomalaisuuden liitto saavat osuutensa.
Veteraanien kuntoutus saa 4 miljoonaa eri puolueilta yhteisesti ja päihdeäidit miljoona euroa, mikä kuuluu sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) alueeseen. Isät lasten asialla –hanke saa 50 000 euroa Raittiuden ystävien kautta.
Tiukat ajat näkyvät kuitenkin myös näissä ns. joululahjarahojen yhteissumman koossa. Aiemmin luvut ovat pyörineet 50-60 miljoonassa eurossa.
Vientiä edistetään
Elinvoimaista Suomea autetaan edistämällä vientiä pk-yritysten vientirenkaan Finpro:n kautta miljoonalla eurolla, Viexpo auttaa pk-yritysten messutoimintaa 120 000 eurolla, Business-Oulu saa 200 000 euroa mm. Kazakstanin Suomi-talo-konseptiin.
– Idänkauppaa käydään muuallakin kuin Venäjällä, Vähämäki muistuttaa.
Löytyy listasta perinteisiä siltarumpurahojakin, jotka ovat kuitenkin elinkeinopoliittisesti tärkeitä siltahankkeita: Kärkölän myllysiltaa, Rekolankosken silta ja Virenojan siltaa tuetaan yhteensä 1,4 miljoonalla. Matkailulle tärkeää Kimolan kanavaa 6 miljoonalla.
Keskeneräisiä siirtoviemäreitä viimeistellään runsaalla 3 miljoonalla eurolla. Se liittyy Itämeren suojeluun.
Hoitokalastusta tuetaan 100 000 eurolla ja ammattikalastusta 50 000 eurolla. Tämä aihe yhdistää puolueita, sillä ammattikalastuksen tukea kehui myös RKP.
Muutos 14.12.2015 – Pienituloisen suomalaisen tuki ry poistettu.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















