

LEHTIKUVA
Vapaaehtoisjärjestön alukselle porttikielto Italialta ja Maltalta – Lääkärit ilman rajoja -järjestö tutkintaan
Espanjalaisen vapaaehtoisjärjestö Proactiva Open Armsin alus ei saanut lupaa rantautua Italian ja Maltan satamaan, uutistoimisto Reuters kirjoittaa. Aluksessa on järjestön mukaan kolme laitonta maahanmuuttajaa. Järjestö kertoo pelastaneensa ihmiset kaksi vuorokautta sitten.
Proactiva on allekirjoittanut Italian pelastusjärjestöille suuntaaman toimintaohjeistuksen. Italian rannikkovartiosto ei ole kommentoinut asiaa.
Maltan mukaan järjestön aluksen tulisi viedä pelastetut ihmiset lähimpään satamaan, joka on kyseisellä aluksella Lampedusan satama. Malta kertoo noudattavansa kansainvälistä lakia.
Libyan rannikkovartiosto ampui varoituslaukauksia
Proactiva kertoo, että Libyan rannikkovartiosto on ampunut kaksi varoituslaukausta sen toista alusta kohti. Aluksen miehistölle kerrottiin samalla, että vastaisuudessa alus on maalina.
Libyan rannikkovartiosto vahvistaa välikohtauksen. Vartioston mukaan Proactivan alus oli 12 mailin (19,3 kilometrin) päässä Libyan rannikolta. Kyseinen alue kuuluu rannikkovartioston vastuulle. Varoituslaukausten jälkeen Proactivan alus poistui paikalta.
Italia laittoi lääkärijärjestön tutkintaan
Italia on aloittanut tutkinnan Lääkärit ilman rajoja -vapaaehtoisjärjestöä vastaan. Järjestön epäillään poimineen ihmisiä Libyan tuntumasta. Poimituilla ihmisillä ei syyttäjän mukaan ollut välitöntä hengenvaaraa.
Järjestö kertoo toimivansa yhteistyössä syyttäjän kanssa, vaikkei järjestö olekaan vielä saanut ilmoitusta tutkinnan alkamisesta.
Järjestö ei ole allekirjoittanut Italian meripelastuksen toimintaohjeistusta. Järjestö kertoo vähentäneensä pelastusoperaatioidensa määrää Välimerellä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















