Varma tieto sylttytehtaalta – liha on Ruotsissa verolle pantava

02.04.2018 |13:01

Kun Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kysyy yleisöltä ilmastonmuutokseen ja päästöihin liittyvistä asioista, nousee säännöllisesti esiin myös harvinaisempi teema: Ruoka ja ennen kaikkea liha. Poliittiset puolueet eivät innostu mahdollisesta lihansyönnin verottamisesta. Ympäristöpuolue vihreät tosin on sitä mieltä, että ”pidemmän päälle tarvitsemme taloudellista ohjausta tiettyjen elintarvikkeiden kohdalla”.

Elintarviketeollisuuden päästöt lisääntyvät samaan aikaan kun vaikkapa liikenteen ja lämmityksen päästöt vähenevät. Ruotsin ympäristö- ja maanviljelyvirastot ovat jo pitkään puhuneet lihaveron puolesta. Siksi, että naudanlihakilon tuottaminen saa aikaan vähintään 15 kilon hiilidioksidipäästöt.

Jos nelihenkinen perhe puolittaa naudanlihan kulutuksen ja vaihtaa sen vaikka kanaan, vastaa se autoilun vähentämistä 15 000 km vuodessa. Näin on laskenut maanviljelysyliopisto SLU. Siksi lihan verollepano on edullisempaa kuin lykätä lisää veroa fossiilisille polttoaineille, tutkijat esittävät.

SLU:n tutkijat ovat myös laskeneet, että parin-kolmen euron vero naudanlihalle vähentäisi lihankulutusta 15 prosenttia. Vero vaikuttaisi etenkin halvan ulkomaisen lihan kysyntään. Täten se hyödyttäisi tieteilijöiden logiikan mukaan paikallista eli ruotsalaista lihantuottajaa.

Puolueet kiertävät lihaveroa kuin kissa kuumaa puuroa. Vaalien kynnyksellä äänestäjiä ei haluta suututtaa. Lähestulkoon kaikki ovat tosin sen periaatteen takana, että se maksaa joka saastuttaa. Vihreät lähestyvät kysymystä enteellisesti sanoen, että ”pidemmän päälle taloudellista ohjausta tarvitaan tiettyjen elintarvikkeiden kohdalla”.

Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan vihreät ovat putoamassa valtiopäiviltä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää