
Vastaanottokeskuksia suljetaan, mutta turvapaikanhakijoista aiheutuvat menot eivät laske – perussuomalaiset leikkaisivat hakijoiden tukia
Perussuomalaiset pitävät epäjohdonmukaisena, että turvapaikkakriisistä aiheutuvien menojen taso jatkuu korkeana siitä huolimatta, että vastaanottotoiminnan piirissä olevien henkilöiden lukumäärä on laskenut. Perussuomalainen eduskuntaryhmä ehdotti yli 11 miljoonan euron leikkauksia vastaanottokeskusten asiakkaiden tukiin.
– Kun käyttäjien määrä on laskenut, kustannuksiltaan kalliimpia vastaanottokeskuksia olisi pitänyt sulkea ja siten yksikkökustannuksissa tulisi näkyä merkittävää laskua. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan yksikkökustannukset ovat kasvaneet, kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) huomauttaa.
Perussuomalaiset katsovat, että turvapaikanhakijoille maksettavat tuet vetävät turvapaikanhakijoita puoleensa ja lisäävät siten varsinkin aiheettomia turvapaikkahakemuksia.
Perussuomalaiset esittivät, että hallituksen esittämä 11,2 miljoonan euron lisämääräraha vastaanottokeskusten asiakkaille maksettaviin tukiin poistetaan ja rahat käytettäisiin parempiin tarkoituksiin. Nämä muutosehdotukset kuitenkin kaatuivat eduskunnan äänestyksissä.
– Esitetty 11,2 miljoonan euron lisämääräraha osoittaa konkreettisesti, ettei hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman toteuttaminen ole onnistunut. Tukien lisäämisen sijasta hallituksen tulee toteuttaa toimenpideohjelmansa täysimääräisenä ja ryhtyä tarvittaessa lisätoimenpiteisiin, jotta turvapaikanhakijamäärä sekä siten vastaanottotoiminnan asiakasmäärä saataisiin laskuun, kansanedustaja Sami Savio (ps.) vaatii.
Eduskunta äänesti tänään täysistunnossa valtion kolmannesta lisätalousarviosta kuluvalle vuodelle. Perussuomalaiset olivat jättäneet vastalauseen, jossa he ottivat kantaa maahanmuuttoon, sote-uudistukseen, ammattikorkeakoulujen tutkimusrahoitukseen ja liikenneverkon kehittämiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.