KOMMENTTI | Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen tapaus koettelee suomalaisten oikeustajua. Räsästä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tapauksessa, joka kertoo viranomaisten vihapuhejahdin laajentumisesta ja sananvapauden tilan vaarallisesta kaventumisesta. “Vihapuhetta vihaavan” valtakunnansyyttäjän toimet Räsästä vastaan osoittavat myös kiihotuspykälän mielivaltaisuuden.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuva vihapuhetutkinta on herättänyt voimakasta kritiikkiä ja saanut yhä useamman suomalaisen huolestumaan sananvapauden kaventumisesta. Tapauksessa vaakalaudalla on monia länsimaisen oikeuskäsityksen peruspilareita.

Periaatteistaan ja vakaumuksestaan tunnettu Räsänen joutui kuun alussa poliisikuulusteluihin kritisoituaan evankelis-luterilaisen kirkon osallistumista Pride-tapahtumaan. Räsänen vetosi kirkon oppiperustaan. ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”, Räsänen oli kysynyt Twitter-viestipalvelussa. Tämä tulkittiin vihapuheeksi. Tarkemmin ottaen Räsästä epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsäsen twiitti kirkon oppiperustasta tulkittiin siis lain tarkoittamalla tavalla “rikokseksi ihmisyyttä vastaan”.

Maksimirangaistus epäillylle teolle – siis twiitille – on tässä tapauksessa kaksi vuotta vankeutta. Neljä tuntia kestäneissä poliisikuulusteluissa Räsäseltä oltiin kysytty mm. mitä Roomalaiskirje tarkoittaa. “Poliisi kysyi jopa, mikä on Roomalaiskirjeen pääsanoma. Vastasin, että miten ihminen pelastuu Jeesuksen yhteyteen”, Räsänen kertoo Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa.

Kuulustelujen yhteydessä Räsäseltä oltiin myös kysytty, olisiko hän valmis poistamaan aikaisemman twiittinsä. Ajatuksena ilmeisesti oli, että jos Räsänen vain saataisiin ruotuun, asia voitaisiin ehkä yrittää vielä painaa villaisella. Räsänen kuitenkin pysyi sanojensa takana. Tästä kolmen päivän kuluttua syyttäjälaitos tiedotti sitten uusista Räsäseen kohdistuvista rikosepäilyistä. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Iltalehti.

Tutkinnat laajenevat “vihapuhetta vihaavan” valtakunnansyyttäjän johdolla

Räsäsen tapauksessa vihapuhetutkinnanjohtajana on toiminut vihreissä vaikuttanut rikoskomisario Pekka Hätönen. Helsingin poliisissa työskentelevä Hätönen oli kunnallisvaaleissa vihreiden ehdokkaana Espoossa ja toimi myös puolueen edustajana lautakuntatyössä. Hätösen sidonnaisuuksista liikkui aluksi ristiriitaisia tietoja, mutta poliisin oman selvityksen mukaan hän ei enää ole vihreiden jäsen.

Räsäseen kohdistuvan ajojahdin laajentamisen takana ei ilmeisesti ole kuitenkaan niinkään poliisi, vaan “vihapuhetta vihaava” valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Toiviainen on toiminut myös aikaisemmin syyttäjänä useissa korkean profiilin vihapuhetapauksissa. Hän on myös kertonut harkitsevansa kovempia rangaistuksia vihapuhujille.

Uudessa rikosepäilyssä on kyse yli 15 vuotta vanhasta Räsäsen kirjoittamasta ja Luther-säätiön julkaisemasta tekstistä “Mieheksi ja naiseksi hän meidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”. Tapauksesta tekee mielenkiintoisen se, että poliisi oli jo aikaisemmin todennut, että siinä ei ole syytä epäillä rikosta. Ilmeisesti Räsäsen uhmakkuudesta suuttunut valtakunnansyyttäjä kuitenkin päätti, että joku rikos tästäkin vielä löydetään. Ajoitus uuden tutkinnan käynnistämiselle 15 vuotta vanhoista teksteistä kolme päivää sen jälkeen, kun Räsänen kieltäytyi poistamasta kesän aikaista twiittiään on vähintäänkin mielenkiintoinen. On selvää, että twiitin poistaminen tai poistattaminen hienovaraisin viranomaisuhkauksin ilman oikeuden päätöstä olisi sensuuria.

Toiviaisen johdolla Valtakunnansyyttäjävirasto on myös ajanut uutta lakihanketta, joka tekisi syyttäjien kuten Toiviaisen itsensä “maalittamisesta” liian terävällä kritiikillä laitonta vihapuhetta. Jos siis aikoo kritisoida sananvapauden kaventumista, kannattaa tehdä se vielä kun ehtii. Uusi lakihanke etenee paraikaa Rinteen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin johdolla oikeusministeriössä. Suomen Uutiset uutisoi asiasta jo aiemmin.

Räsäsen ajojahti osoittaa jälleen kerran kiihotuspykälän ongelmat

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan lisättiin rikoslakiin vuonna 1995, ja sen sisältöä on viimeksi muutettu vuonna 2011. Nykyisellään kiihotuspykälä, jonka perusteella Räsästä nyt siis epäillään, sanoo näin:

“Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Lain alkuperäinen tarkoitusperä on perusteltu. Lain ongelmana on kuitenkin se, että se että se jättää nykyisellään valtavan suuren tulkinnanvaran siitä, mikä ylipäätään on perustellusti rikolliseksi katsottavaa puhetta, ja kaventaa näin kansalaisten sananvapautta, oikeusturvaa ja yhdenvertaisuutta lain edessä, kun eri ryhmiä tosiasiallisesti painotetaan aivan eri tavoin syyteharkinnassa. Nykyisen kiihotuspykälän ilmeisenä vaarana on myös itsesensuuri vaikeista aihepiireistä ja tätä kautta yhteiskunnallisen päätöksenteon laadun heikentyminen.

Koska kyse on vieläpä niin sanotusti uhrittomasta rikostyypistä, syyttäjän ei tarvitse edes osoittaa toteen, että “vihapuheista” olisi syntynyt minkäänlaista vahinkoa kenellekään. Näin tie mielivaltaisille ja poliitisesti motivoituneille rikostutkinnoille on auki.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jättikin vastikään lakialoitteen kiihotuspykälän isoimpien ongelmien korjaamisesta. “Perussuomalaisille tieto ei ole rikos ja epämieluisat mielipiteet ovat pieni hinta sananvapaudesta”, kommentoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio lakialoitteen jättämisen yhteydessä.

“Joka asettaa yleisön saataville…” – seuraavaksi vihapuhepoliisi ratsaa kirkot ja kirjastot?

Räsäsen tapaus tuo esiin toisenkin erikoisuuden kiihottamispykälän suhteen, nimittäin sen että jos vanhojenkin tekstien asettaminen yleisön saataville voidaan tulkita viharikokseksi, niin tästä muodostuu samalla ennakkotapaus varsinaisille moderneille kirjarovioille, kun vanhat tekstit ja niiden esilläpitokin aletaan tulkita takautuvasti “viharikoksiksi”.

Syyttäjä Toiviainen on nimittäin perustellut Räsäsen vanhoihin teksteihin kohdistuvaa tutkintaa sillä, että tekstit ovat edelleen internetissä saatavilla. “Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jatkuva rikos, eli se tapahtuu niin kauan aikaa, kun viesti tai kirjoitus on yleisön saatavilla. Sen vanhenemisaika alkaa vasta, kun [viesti] on poistettu”, Toiviainen kertoo MTV:lle antamassaan haastattelussa.

Syyttäjä saattoi kuitenkin tässä kohtaa astua melkoiseen juridiseen miinaan. Tällä perusteella myös esimerkiksi kirjastot tai kirkot voisivat joutua seuraavaksi syytteeseen vanhojen “vihatekstien” pitämisestä yleisön saatavilla. Jos taas “vihatekstien” esilläpitäminen on sallittua kunhan ei ole niiden alkuperäinen esittäjä, jää lakiin porsaanreikä. Ehkä tulevaisuuden vihapuhujat puhuvatkin enää pelkin Raamatun jakein?

Tapaus on myös herättänyt kysymyksen lain taannehtivuudesta. Taannehtivuudessa on kyse tilanteesta, jossa lakia yritetään laittaa jälkikäteen voimaan sellaisten tekojen osalta, jotka ovat teon tapahtumahetkellä olleet laillisia. Taannehtivaa lakia on Suomessa viimeksi sovellettu sotasyyllisyys- ja asekätkentäjutun oikeudenkäynneissä Neuvostoliiton valvontakomission paineen alla. Taannehtivat tuomiot ovat laillisuusperiaatteen vastaisia.

Syyttäjän päätös kaataa bensaa kultuurisodan liekkeihin

Moderni länsimainen sananvapauskäsitys syntyi alunperin uskonsotien jälkeen. Sananvapaus, uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus kytkeytyvätkin kiinteästi toisiinsa länsimaisessa oikeusmallissa, ajoittaisista ristiriidoista ja yhteentörmäyksistä huolimatta. Näiden vapauksien rajoittamista ihmisoikeuksien puolustamisella on hankala perustella, koska nämä vapaudet ovat ihmisoikeuksia. Ne kuuluvat myös Päivi Räsäselle – niin paljon kuin se syyttäjää ja ihmisoikeuksista paasaavaa suvaitsevaisuudessaan autoritaarista punavihreää äärilaitaa mahdollisesti ärsyttääkin.

Räsäsen tapaus herättää myös kysymyksen siitä, missä määrin syyttäjän toimissa on kyse nimenomaan länsimaisen suvaitsevaisen kulttuurin itseinhosta. Esimerkiksi kristityt ovat “kansanryhmä” siinä missä vaikka muslimit tai hindutkin. Räsänen, joka kristittynä esittää uskonnolliseen vakaumukseensa perustuvia näkemyksiä, päätyy nyt tutkintaan. Mitä luulette, millaisia näkemyksiä vaikkapa konservatiivisen muslimisaarnaajan pitäisi esittää seksuaalivähemmistöistä, että syyttäjä Toivianen puuttuisi asiaan? Esimerkiksi muslimien vanhoillisen šaria-lain tulkinnan mukaan rangaistus homoseksuaalisista teoista on kuolemantuomio. Tätä voi mielessään vertailla esimerkiksi Räsäsen epäiltyyn rikokseen, eli kysymyksen esittämiseen siitä, pitäisikö evankelis-luterilaisen kirkon osallistua Pride-paraateihin. On alentavaa, että tavallisten kansalaisten pitäisi nyt teeskennellä ymmärtävänsä vasemmistolaisen identiteettipolitiikan harjoittajien logiikkahyppelyä vain välttääkseen tulevaisuudessa rikostuomion “vihapuheesta”.

Siinä missä länsimainen sananvapaustraditio lähtee siitä, että myös toisinajatettelijat voivat olla oikeassa ja että jokaiselle kuuluu sama sananvapaus, ajattelevat autoritaarit, että heille kuuluu aina lopulta myös oikeus määritellä poikkeustilat. “Laki on kaikille sama, ainoastaan tuomiot vaihtelevat”. Onkin odotettavissa, että Räsäsen tapaus vain kaataa lisää bensaa kulttuurisodan liekkeihin. Parhaassa tapauksessa syyttäjälaitoksen ajojahti Räsästä kohtaan saattaa kuitenkin myös auttaa lopulta kaatamaan nykyisen kiihotuspykälän omaan mahdottomuuteensa. Sitä odotellessa Räsänen tarvitsee ja ansaitsee kuitenkin kaiken mahdollisen tuen jopa aivan riippumatta siitä, mitä hänen näkemyksistään ollaan mieltä. Sananvapaus kuuluu Suomessa kaikille.

SUOMEN UUTISET