Tagi: Anna-Maja Henriksson

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt opetus- ja kulttuuriministeriön vastaaville ministereille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Itä-Suomen huomioimiseksi korkeakoulujen rahoitushaussa. Antikaisen mukaan Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan huomiotta jättäminen opetus- ja kulttuuriministeriön lisäkoulutuksen rahoitushaussa ei ole hallitusohjelman mukaista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Tuoreet Pisa-tulokset kertovat tarpeesta muuttaa koulutuspolitiikkaa. Osaamisen alamäki matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä on huolestuttavaa. Aihe nousi esille myös kyselytunnilla. – Vasemmistoministerin aikana ei oppimistuloksia saatu käännettyä nousuun, huomasi perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääministeri Petteri Orpo, opetusministeri Anna-Maja Henriksson, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä valtiovarainministeri Riikka Purra esittelivät tänään tiedonantoa niistä toimista, joilla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että mikäli tänään kokoontuva RKP:n ryhmäkokous ei hyväksy hallitusneuvotteluissa valmistuneita kompromissiesityksiä maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta, neuvotteluita ei voida enää jatkaa samalla kokoonpanolla. – Ei ole enää mahdollista jatkaa, mikäli nämä paperit eivät tule hyväksytyiksi, sillä ne ovat jo kompromisseja, Purra sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitusneuvotteluissa on tänään saatu aikaiseksi esitykset ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan päälinjoista. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan puolue kuitenkin päättää vasta huomenna eduskuntaryhmän kokouksessa esitysten hyväksymisestä. Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan neuvottelut eivät voi enää jatkua, jos yhteisymmärrystä RKP:n kanssa ei synny huomenna.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoitti tulevasta hallituspohjasta hetki sitten tiedotustilaisuudessa Eduskuntatalon Valtiosalissa. Säätytalolle hallitusneuvotteluihin lähtevät kokoomuksen ja perussuomalaisten ohella kristillisdemokraatit ja rkp.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Onko se rasismia, ettei sotepalveluja haluta avata laittomasti maassa oleskeleville? Mitä se on, jos suomalainen ei pääse lääkäriin? Onko se suomalaisen syrjintää? Syrjivätkö demarit suomalaisia? perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kysyy rasismikorttia heilutelleelta Sanna Marinilta.  Lue lisää >