

Vasemmalta: Petteri Orpo. Riikka Purra, Sari Essayah.
Hallitusneuvottelut etenevät, kokonaisuuden liikkuvat osat hakevat paikkaansa – Purra: ”Niukkuutta ollaan jakamassa”
Hallitusneuvotteluja on käyty myös tänään Säätytalolla Helsingissä. Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) sekä puoluejohtajat perussuomalaisten Riikka Purra, Anna-Maja Henriksson (rkp.) ja KD:n Sari Essayah kertoivat iltapäivällä tiedotustilaisuudessa neuvottelujen etenemisestä.
Hallituksen muodostaja Petteri Orpo kuvaili tiedotustilaisuudessa neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä, ja vaikka puolueiden näkemyksissä on erojakin, samaan suuntaan on silti ensimmäisellä neuvotteluviikolla päästy menemään:
– Totisella mielellä mutta päättäväisesti me ratkomme ongelmia, joissa näkemyksissä on eroja, mutta kaikilla täällä olevilla puolueilla on myös paljon yhdistäviä tekijöitä. Se luo hyvän pohjan onnistumiselle. Suomi on nyt pirullisten ongelmien keskellä.
Orpon mukaan alkuvaiheen tilannekuvasta on siirrytty jo tositoimiin ja ”hihat on kääritty”:
– Nyt on menossa intensiivinen työskentelyvaihe, ja ryhmät pääsevät enemmän ja enemmän töihin kiinni. Jo ensi viikolla alapöydät ja jaostot aloittavat työt. Sitten päästään yksityiskohtaisempiin asioihin ja niiden ratkomiseen.
Talousryhmä jo tositoimissa
Perussuomalaisten Riikka Purran mukaan useissa ryhmissä on kuulemiset vielä kesken eikä neuvotteluissa ole saatu suuria läpimurtoja, koska niihin ei ole vielä keskityttykään.
– Toisaalta joissakin ryhmissä on jo varsinaisia papereitakin valmistelussa. Etenkin pisimpään kokoustaneessa talousryhmässä ollaan jo tositoimissa.
Myös puheenjohtajapöytä kokoontuu säännöllisesti. Puheenjohtajien kesken keskustelluista asioista jokainen vie tiedon omalle ryhmällensä ja neuvottelijoille.
– Toistaiseksi valtavia ongelmia tai ratkaistavia asioita ei ole vielä noussut puheenjohtajapöydässä esille. Tänään puheenjohtajapöydässä kuultiin työmarkkinaosapuolia, Purra sanoi.
Työmarkkina-asioista keskusteltiin
Hän jatkoi, että työmarkkinaosapuolet kertoivat kannoistaan työllisyyteen ja eläkejärjestelmään.
– Kävimme lyhyttä keskustelua, pääasiassa asioista, joista olemme samaa mieltä, kuten työhyvinvointiin, työllisyysasteen nostamisen tarpeeseen ja ylipäätään työmarkkinoihin liittyvistä asioista.
Anna-Maja Henrikssonin mukaan työmarkkinaosapuolia oli hyvä kuulla.
– Oli tärkeää kuulla heidän näkemyksiään siitä, miten työllisyyttä saadaan nostettua.
Vähät rahat pyritään käyttämään hyvin
Orpon mukaan talousryhmä olisi saamassa valmiiksi alustavat raamit taloudesta ensi viikon alussa.
– Prosessi on vuorovaikutteinen. Puheenjohtajapöydässä määritellään tavoiteltua isoa kuvaa. Talousryhmä tekee sen pohjalta esityksen ja raamit reformipöydille ja alapöydille, jotka voivat katsoa oman budjettinsa sisällä, onko säästöt kohdennettu oikein ja mihin on olennaista käyttää rahaa. Isot reformit ovat kuitenkin lainsäädäntöhankkeita, tahtotilaa. Rahaa on vähän, ja se yritetään käyttää mahdollisimman hyvin.
Myös Purra halusi korostaa, että kyse on vastavuoroisuudesta talouspöydän ja muiden pöytien välillä.
– Niukkuutta ollaan jakamassa, ja olemme sitoutuneet löytämään sopeutuskohteita. Pyritään löytämään yhteisiä kohteita, joista olemme samaa mieltä, samoin kuin myös niitä kohteita, joihin haluamme panostaa enemmän. Kokonaisuudessa on monta liikkuvaa osaa. Pyrimme tekemään hyvää työtä, joten tiukkoja aikatauluraameja ei ole.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sopeutuskohteet työmarkkinaosapuolet eläkejärjestelmä työhyvinvointi Anna-Maja Henriksson Työllisyysaste Työmarkkinat Riikka Purra Sari Essayah Hallitusneuvottelut Petteri Orpo talous työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suora lähetys Eduskunnasta: Hallitustunnustelija kertoo tulevasta hallituspohjasta

Perussuomalaisille kutsu hallitusneuvotteluihin – Purra: ”Sitoudumme siihen, että Suomeen saadaan enemmistöhallitus, jonka takana voimme kaikki seistä”

Halla-aho: Suomella ei ole varaa rahoittaa oleskeluyhteiskuntaa – ”Hyvinvointi syntyy siitä, että työkykyisillä on työtä ja että he saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen”

Tynkkynen kysyi kansalaisilta palautetta Ylen ohjelmien tarpeellisuudesta, vastauksia tuli satamäärin

Hallitusohjelman kasaaminen etenee – Purra: Lisää työtä ja yrittämistä Suomeen – ”Jotta työ kannattaa ja myös palkitsee”

Hallitusneuvottelujen kolmas viikko meneillään, huono taloustilanne nostaa vaikeuskerrointa – ”Rahaa ei ole”

Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan päälinjauksista odotetaan valmista huomiseen mennessä – Purra: ”Vaatimukset lyöty pöytään”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














