

LEHTIKUVA
Marin pelottelee perussuomalaisten äänestäjiä rasistin leimalla – Juvonen: Oikeusministeriön kerrottava, onko Suomen puoluerekisterissä rasistisia puolueita
Onko se rasismia, ettei sotepalveluja haluta avata laittomasti maassa oleskeleville? Mitä se on, jos suomalainen ei pääse lääkäriin? Onko se suomalaisen syrjintää? Syrjivätkö demarit suomalaisia? perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kysyy rasismikorttia heilutelleelta Sanna Marinilta.
Pääministeri Sanna Marin kieltäytyi viime viikolla mahdollisesta hallitusyhteistyössä perussuomalaisten kanssa ja nimitteli puoluetta ”rasistikseksi”. Myös vihreät ja vasemmistoliitto kertoivat, etteivät ne mahdu samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
– Suomalaiset ovat syystäkin pettyneitä pääministerin puheisiin. Olen saanut puheluita, joissa ihmiset kokevat pääministerin leimanneen heidät rasisteiksi, Arja Juvonen kertoo.
– Tapasin viikonloppuna monia naisia kiertäessäni Uuttamaata toritapahtumissa. Marinin kommentti on otettu pettyneenä vastaan myös heidän keskuudessa. Yhä useampi nainen on perussuomalaisten kannattaja. Monet kertoivat leimaamisen olevan ikävää. Marinin tarkoitus taitaakin olla se, että hän haluaa pelotella naisäänestäjiä rasistin leimalla.
PS vastusti laittomien palveluita
Hallitus on vuoden 2023 alusta avannut terveydenhuollon kiireettömiin palveluihin pääsyn laittomasti maassa oleskeleville eli heille, joilla ei ole mitään syytä jäädä Suomeen.
– Kun päätös oleskeluluvasta on kielteinen, tulisi maasta poistua, Juvonen muistuttaa.
Lakiesitys käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Perussuomalaiset vastustivat esitystä ja esittivät sen hylkäämistä.
– Marinin syytökset voi johtua esimerkiksi tästä, perussuomalaisten valiokuntavastaava Juvonen toteaa.
– Onko se rasismia, ettei sotepalveluja haluta avata laittomasti maassa oleskeleville? Mitä se on, jos suomalainen ei pääse lääkäriin? Onko se suomalaisen syrjintää? Syrjivätkö demarit suomalaisia? Perussuomalaiset puolustavat suomalaisten palveluja.
Tutkinta käyntiin?
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä totesi, että puolueen rasistisuus on Suomen lain vastaista. Hän totesi Helsingin Sanomissa (13.1.) asiasta näin:
– Ajatus siitä, että joku suomalainen puolue olisi rasistinen on hyvin erikoinen ja vakava. Puoluelaki edellyttää että sitoutunut perustuslakiin ja kansanvaltaisten periaatteiden noudattamiseen. Jos Suomessa olisi rasistinen puolue, se tarkoittaisi että oikeusministeriö olisi puoluerekisterin ylläpitäjänä epäonnistunut tehtävässään.
– Jokisipilän huomio on tärkeä. Olisiko Marinin lausunnon perusteella syytä käynnistää tutkinta oikeusministeriön toiminnasta? Onko RKP:n hallussa oleva oikeusministeriö laiminlyönyt puoluerekisteriin liittyvän tehtävänsä? Juvonen kysyy.
Törkeää haukkumista
RKP on toistaiseksi ollut vielä hiljaa, mutta oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tulisi Juvosen mielestä kommentoida Marinin lausuntoa.
– Nyt kannattaa tehdä oman pesän selvitys, sillä se on sekä oikeusministeriön että kaikkien Suomen perussuomalaisten oikeusturvan kannalta tärkeää.
– On törkeää, että pääministeri haukkuu perussuomalaisia rasisteiksi. Pääministerin asialinja on kadonnut täysin, Juvonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rasismikortti Anna-Maja Henriksson leimaaminen äänestäjät sosiaali- ja terveysvaliokunta suomalaiset palvelut laittomasti maassa olevat Markku Jokisipilä Oikeusministeriö Sanna Marin pääministeri perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Marin äyskii ja kiukuttelee, Purralta tilanteenmukaiset terveiset

Naamiot on laskettu – todellinen Sanna Marin on astunut esiin

Perussuomalaisten Purra esitti tylyn huomion hallituksen talouspolitiikasta – Marin menetti hermonsa

Sanna Marin torjuu hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa – Purra kuittaa: ”Tervemenoa arvopohjaisen jonon jatkoksi, vihreiden ja muiden kumppanienne perään”

Terveydenhuolto kriisissä – perussuomalaiset priorisoisi julkisen rahan käyttöä: Suomalaisten rahoilla tulee järjestää suomalaisille hoitopalveluja

Immonen: Sanna Marin ajaa radikaalivasemmistolaista identiteettipolitiikkaa – ”Ideologiselle mädätykselle ei tule antaa enää tuumaakaan periksi”

Demokraattisesti toimivan puolueen demonisointi kyseenalaistaa koko poliittisen järjestelmämme – aikooko pääministeri Marin hyväksyä eduskuntavaalien tuloksen voittajista riippumatta?

Juvonen: Marin lähti vaalilaukalle haukkuessaan perussuomalaisia
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














