

Ulkomaalaistaustaiset miehet ovat syyllistyneet Suomessa erityisesti seksuaalirikoksiin. / LEHTIKUVA
PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Leena Meri vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla huomattavia kiristyksiä Suomen kriminaalipolitiikkaan. Perussuomalaisten tuore kriminaalipoliittinen ohjelma vaatii kiristyksiä muun muassa niin sanottuihin paljousalennuksiin, väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistuksiin sekä ehdonalaisen rangaistuksen edellytyksiin.
Leena Meri nosti esimerkiksi pahenevan jengiväkivallan ja siitä annettavat tuomiot, joita Ruotsi on kiristämässä tuntuvasti.
– Väkivaltaiset katujengit ovat täällä, eikä hallitus ole tuonut tänne yhtäkään esitystä asian korjaamiseksi. Suomi on jo poliisinkin mukaan Ruotsin tiellä, minkä vuoksi tilanteeseen on puututtava heti, ennen kuin palavat autot ja katuammuskelut ovat meilläkin arkipäivää, Meri vaati.
Ruotsissa tuntuvia kiristyksiä
Meri huomautti, että Ruotsin uusi hallitus aikoo puuttua jengiväkivaltaan rankalla kädellä muun muassa tuplaamalla rikollisille määrättävät rangaistukset ja poistamalla tuomioiden niin sanotut paljousalennukset. Perussuomalaiset ovat kriminaalipoliittisessa ohjelmassaan esittäneet samankaltaisia vaatimuksia.
– Aikooko oikeusministeri tuoda vastaavia esityksiä jengirikollisuuden pysäyttämiseksi, ja milloin voimme odottaa tästä esitystä? Meri kysyi.
Henriksson vähätteli ongelmaa
Vaikka poliisi on varoitellut Ruotsin tiestä, niin oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vähätteli Suomen tilannetta todeten, että Suomessa tilanne on hyvin erilainen. Haitallisen maahanmuuton ongelmat hän laittoi ”nuorten oireilun” piikkiin.
– Nuoret kun oireilevat rikollisuuden kanssa, niin silloin on usein kyse siitä, että tämä nuori ei ole päässyt mukaan yhteiskuntaan, ei ehkä viihdy koulussa, on ehkä joutunut väärään seuraan, ja tämä on asia, jota meidän moniammatillisesti pitää katsoa, Henriksson totesi.
Meren mukaan Henrikssonin vastauksesta voidaan olettaa, että Suomi on varmuudella Ruotsin tiellä.
Vaaralliset rikolliset pysykööt telkien takana
– Mutta entäpä sitten vaaralliset rikolliset? Perussuomalaiset esittää, että toisen hengelle ja terveydelle vaaralliset vangit pidetään lukkojen takana vaikka loppuikänsä. Tämä on mahdollista jo Norjassa ja Tanskassa, Meri huomautti.
Kyse on varmuusvankeudesta, josta ei vapauteta, vaikka rangaistus olisi päättynyt, jos vanki on edelleen vaarallinen muille.
– Suomessakin tämä oli aikanaan mahdollista, mutta nyt sarjakuristajia ja lastenraiskaajia vapautetaan vankilasta, vaikka he kuinka vaarallisia olisivatkin, Meri hämmästeli.
– Aikooko oikeusministeri tehdä edes tälle asialle mitään? Ja koska voimme odottaa tästä esitystä? Epäilen, että ei ole tulossa.
Työryhmä käynnissä
Henriksson totesi, että seksuaalirikoslainsäädäntöä on muutettu tällä kaudella niin, että erityisesti lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomitaan kovempia rangaistuksia.
Varsinaiseen kysymykseen hän vastasi, että käynnissä on työryhmä, joka arvioi vaarallisimpien vankien vapauttamisen edellytyksiä. Työ ei ole vielä valmis, ja hallitus odottaa työryhmän esityksiä.
Perussuomalaisilta toimenpidealoite
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mielestä hallitus on hiljaisesti hyväksynyt nykyisen löysän rangaistuskäytännön. Aikaa on kuitenkin ollut vuosia, kun vaalikausi on lopuillaan.
– Perussuomalainen eduskuntaryhmä on tänään jättämässä kattavan toimenpidealoitteen, jossa esitämme väkivaltarikosten rangaistusten koventamista ja ulkomaalaisten rikollisten maastapoistamisen tehostamista, Tavio totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kriminaalipoliittinen ohjelma paljousalennukset kriminaalipolitiikka lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus katujengit maastapoistaminen vaaralliset vangit Väkivaltarikokset maahanmuuttajarikollisuus Anna-Maja Henriksson kyselytunti toimenpidealoite jengiväkivalta seksuaalirikokset Leena Meri Ville Tavio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää vaatii järkeä rangaistuksiin: ”Rikoksiahan suorastaan kannattaa tehtailla kerralla enemmän”

Leena Meri haluaa vaaralliset rikolliset pysyvästi lukkojen taakse: ”Meillä vapautetaan sellaisia vankeja, joita ei koskaan tulisi vapauttaa”

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

Perussuomalaiset vaatii järkeä rangaistuksiin: Sarjakuristajat pidettävä lukkojen takana, taparikolliset vankilaan, Isis-vaimot tuomiolle – ”Suomalaiset ansaitsevat turvaa rikoksentekijöitä vastaan”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä toimenpidealoite rangaistusjärjestelmän uudistamisesta: ”Ei nykyisellään vastaa kansalaisten oikeustajua”

Vihreät kieltäytyy edelleen tunnustamasta katujengirikollisuuden juurisyytä – Leena Meri huomautti ideologisesta ongelmasta

Leena Meri ihmettelee Valjakkalan ”lomailua”: Kolmoismurhaaja ei kuulu avovankilaan

Aseet puhuivat taas Ruotsissa – 16-vuotias poika löydettiin ammuttuna pyörätieltä

Perussuomalaiset vaatii lain kiristystä katujengien väkivallanteoissa – Purra: Uhrin nöyryyttämisen ja teon kuvaamisen oltava aina peruste törkeälle pahoinpitelylle
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













