PS ARKISTO

Leena Meri ihmettelee Valjakkalan ”lomailua”: Kolmoismurhaaja ei kuulu avovankilaan

25.10.2022 |18:26

Kolmoismurhaan ja sittemmin lukuisiin muihin rikoksiin syyllistynyt Juha Valjakkala on uutisten mukaan poistunut luvattomasti avovankilasta. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri hämmästelee, miksi pitkän rikoshistorian omaava rikoksenuusija on ylipäätään sijoitettu avovankilaan.

Kolmoismurhaaja Juha Valjakkala on useita kertoja paennut vankilasta tai jättänyt palaamatta sinne lomilta. Perussuomalaisten kriminaalipoliittisessa ohjelmassa vaaditaan, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet vangit sijoitetaan aina suljettuun vankilaan, jossa tuomio istutaan päivästä päivään ilman ehdonalaista vapautta.

– Myös vankilomia tulisi myöntää vain erittäin poikkeuksellisesti. Rangaistus kärsitään, eikä siitä kuulu ansaita lomapäiviä kuten työsuhteessa, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja varatuomari Leena Meri toteaa.

Vankien ”omat lomat” rangaistaviksi

– Tulee muistaa, että vankilomalta on helppo ottaa hatkat ja ”pidentää” lomaa. On hyvä huomata, että avolaitoksesta luvaton poistuminen tai lomilta palaamatta jättäminen ei ole rikos. Olen tehnyt lakialoitteen, jossa ehdotetaan vankien ”omien lomien” säätämistä erikseen rangaistavaksi rikokseksi, Meri kertoo.

Voit tutustua tarkemmin perussuomalaisten kriminaalipoliittisen ohjelman tavoitteisiin täältä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
5.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää