paljousalennukset
Nieminen vaatii loppua rikollisten paljousalennuksille: ”Jokaisella rikoksella on oma uhrinsa”
Suomalaisen oikeustajun on vaikea hyväksyä tilannetta, jossa vakavan rikoksen uusiminen johtaa siihen, että tuomioistuin määrää myöhemmin käsittelemästään rikoksesta selvästi pienemmän rangaistuksen aikaisemman tuomion vuoksi, uskoo perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.
Leena Meri vaatii loppua rikollisten paljousalennuksille: ”Nykyistä järjestelmää täytyy muuttaa”
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri vaatii perusteellista muutosta vankeustuomioiden alennusjärjestelmään. Meren mukaan rikoslain paljousalennukset ja ehdonalaissäännökset antavat rikollisille nykyisin jopa tupla-alennuksen, minkä vuoksi oikeusministeriö selvittää parhaillaan keinoja rangaistusten koventamiseksi.
Rasinkangas ja Vigelius vaativat loppua paljousalennuksille: ”Jokaisen vakavan teon pitää näkyä tuomiossa”
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Merja Rasinkangas ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Vigelius jättivät tänään eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat hallitusta ryhtymään toimiin rikoslain muuttamiseksi. Aloitteen tavoitteena on vähentää vankeusrangaistusten paljousalennuksia ja korottaa määräaikaisen vankeuden enimmäisaikaa.
Hallitus puuttuu rangaistusten paljousalennuksiin – järjestelmää halutaan kehittää ankarampaan suuntaan
Rikoslainsäädännön eräs epäkohta liittyy tilanteisiin, joissa samalla kertaa tuomitaan yhteinen rangaistus kahdesta tai useammasta rikoksesta. Tällöin vain pohjarangaistuksena oleva ankarin rangaistus mitataan täysimääräisenä ja muiden rikosten osalta tuomioistuin antaa alennusta. Hallitus ryhtyy nyt arvioimaan erilaisia vaihtoehtoja sääntelyn ankaroittamiseksi.
Perussuomalaiset haluaa turvallisen Suomen – Meri: ”Lopetetaan nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka”
Perussuomalaisilta välikysymys: Katuväkivalta räjähtänyt käsiin – hallitus ei halua puhua juurisyystä eli haitallisesta maahanmuutosta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä toimenpidealoite rangaistusjärjestelmän uudistamisesta: ”Ei nykyisellään vastaa kansalaisten oikeustajua”
Mäenpää vaatii järkeä rangaistuksiin: ”Rikoksiahan suorastaan kannattaa tehtailla kerralla enemmän”
Meri: Rikosten paljousalennuksista luovuttava – ”Tee kolme, kärsi yksi” -periaate pois rikoslaista
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää




































