

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaatii lain kiristystä katujengien väkivallanteoissa – Purra: Uhrin nöyryyttämisen ja teon kuvaamisen oltava aina peruste törkeälle pahoinpitelylle
Perussuomalaiset vaatii, että väkivallan uhrin erityinen nöyryyttäminen sekä teon kuvaaminen ja materiaalin levittäminen sosiaalisessa mediassa lisätään törkeän pahoinpitelyn perusteeksi. Perussuomalaiset jättivät rikoslain kiristystä vaativan lakialoitteen puheenjohtaja Riikka Purran johdolla.
– Vakavat väkivallanteot, joihin sisältyy uhria nöyryyttäviä elementtejä, ovat kasvussa. Uhrin päälle on esimerkiksi virtsattu tai uhria on vaadittu tekemään nöyryyttäviä tekoja, kuten nuolemaan kengänpohjia.
– Ilmiötä tavataan erityisesti maahanmuuttajataustaisista koostuvien katujengien toiminnassa. Naapurimaiden kokemuksella voidaan otaksua tekojen entisestään lisääntyvän. Teot voivat olla etnisesti suuntautuneita, jolloin niitä tehdään valkoihoisia kohtaan, Riikka Purra sanoo.
Vakaasti harkittuja tekoja
Uhrin kuvaaminen väkivaltarikoksen yhteydessä ja kuvamateriaalin levittäminen sosiaalisessa mediassa on poliisin mukaan yleistynyt. Somessa julkaistaan säännöllisesti videoita, jotka on tallennettu aidossa väkivaltatilanteessa.
Purra arvioi, että väkivallanteon kuvaaminen ja kuvamateriaalin jakaminen eteenpäin aiheuttavat uhrille usein itse väkivaltaan rinnastettavaa kärsimystä tai jopa pahempaa, pidempiaikaista vahinkoa henkisen nöyryytyksen vuoksi.
– Kun väkivallantekijät jakavat teosta kuvamateriaalia eteenpäin, se nöyryyttää uhria lisää. Kuvamateriaalia harvoin saa verkosta kokonaan ja lopullisesti pois, joten teolla voi olla kauaskantoiset seuraukset, Purra perustelee.
– Väkivallan teon kuvaaminen tai muu uhrin tahallinen nöyryyttäminen osoittaa, että teko on vakaasti harkittu ja tarkoituksena on fyysisen pahoinpitelyn lisäksi erityisesti henkisesti alistaa ja nöyryyttää uhria.
Rangaistukset eivät vastaa oikeustajua
Purra perusteleekin, että vaikka edellä mainitut teot voivat jo tällä hetkellä johtaa tavanomaista kovempaan rangaistukseen väkivaltarikoksesta, olisi seikat kirjattava lakiin.
– Tällaisesta toiminnasta on tuomittava aina törkeä pahoinpitely. Rangaistukset eivät tällä hetkellä vastaa kansalaisten oikeustajua, ja väkivalta kaduilla ja esimerkiksi kouluissa lisääntyy. Tällainen sairas käyttäytyminen uhreja kohtaan on rangaistava kovemmin, Purra sanoo.
– Myös äitinä vaadin, että lastemme ja nuortemme elinympäristön kasvavaan turvattomuuteen puututaan voimakkaammin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rangaistusten koventaminen rikosten kuvaaminen kärsimys nöyryyttäminen oikeustaju törkeä pahoinpitely rangaistukset jengiväkivalta lakialoite Riikka Purra Väkivalta perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät kieltäytyy edelleen tunnustamasta katujengirikollisuuden juurisyytä – Leena Meri huomautti ideologisesta ongelmasta

Aseet puhuivat taas Ruotsissa – 16-vuotias poika löydettiin ammuttuna pyörätieltä

Rantanen huolissaan katujengi-ilmiön kasvusta: Suomi voimakkaasti Ruotsin tiellä – maahanmuuttopolitiikkaa kiristettävä

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Jopa 95 prosentilla katujengiläisistä maahanmuuttajatausta: ”Haitallinen maahanmuutto aiheuttaa kehitysmaalaistumista”

Ruotsin pääministeri Kristersson: Sisäisen turvallisuuden ongelmien korjaamisessa voi ottaa oppia Tanskasta – ”Jengirikollisuuteen puuttumiseen tarvitaan nyt uutta voimaa”

Rikostutkijoiden mukaan keinot jengimurhien selvittämiseksi ovat olemassa – ne pitää vain ottaa tehokkaampaan käyttöön

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












