Viranomaiset pääsevät sensuroimaan Facebookia Ruotsin vaalien alla

06.04.2018 |11:23

”Valeuutiset” ja ”trollit” saavat lentävän lähdön naamakirjasta valtiopäivävaalien alla.
Ainakin jos ruotsalaisiin viranomaisiin on uskominen. Yhteiskunnan suojaamisesta ja varautumisesta vastaava virasto MSB pääsee ohituskaistalle ja voi saada haluamamansa sivustot pois Facebookista alta aikayksikön.
Poistamistyön tosin tekee Facebook itse.


MSB:n mukaan uhkakuva vaaleihin vaikuttamisesta on epäselvä ja se edellyttää laajaa varautumista.

– Todennäköisin mahdollisuus on se, että ilmenee jotakin uutta, johon emme ehdi reagoida tarpeeksi nopeasti. Luovuutta on liikkeellä eikä huijaamishaluisesta porukasta ole pulaa, sanoo MSB:n vanhempi tutkija Dominik Swiecicki.

On ilmeistä, että viranomaiset voivat käyttää tällaista toimivaltaa väärin esimerkiksi Ruotsidemokraatteja tukevan kampanjoinnin vaientamiseksi.

Toisaalta myös ruotsidemokraatit ovat Expressen-lehden mukaan joutuneet vaikuttamisyrityksen kohteeksi Facebookissa. Viime syksynä palvelun käännöstyökalua oli sorkittu siten, että ohjelma ehdotti ruotsidemokraatit-sanalle englanninkielistä vastiketta “the Nazis”. Swiecick kertoo, että Facebook korjasi tämänkin manipulaatioyrityksen nopeasti.

– Ranskalaisten poliitikkojen mukaan vaaleihin vaikuttaminen oli siellä ongelma viime vuonna, samoin tuumaavat amerikkalaiset poliitikot omista tuoreista vaaleistaan. Saksan vaaleissa syksyllä sen sijaan onnistuttiin varautumaan paremmin eikä vaikutusväitteistä ole juurikaan kuultu, sanoo Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professori Charlotte Wagnsson.

– Menneistä voi oppia mutta tulevasta ei tiedä kukaan.

Facebook myöntää olevansa yhteistyössä MSB:n kanssa mutta ei kommentoi tarkemmin asiaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää