Voisiko Krista Kosonen olla huolissaan myös hijabiin pakkopuetuista pikkutytöistä – tunnettu näyttelijä huolestui tyttärensä prinsessaleikeistä

20.06.2019 |17:57

Sukupuolineutraaliuskeskustelussa saavutettiin uusi järjettömyyden aste, kun näyttelijä Krista Kosonen järkyttyi kolmivuotiaan tyttärensä itsepäisestä sukupuolineutraalittomuudesta, ja kääntyi ongelmineen oikeusministeriön puoleen.

Feministinä tunnetun näyttelijän Krista Kososen 20.6. Helsingin Sanomissa julkaistu haastattelu kertoo, että Kosonen oli hämmentynyt oman tyttärensä prinsessaleikeistä.
Haastattelussa hän kertoo ottaneensa asian puheeksi oikeusministeriössä, kun hän oli siellä vihapuheaiheisen työprojektinsa vuoksi käymässä­, ja paikalla oli tasa-arvoasioihin keskittynyttä virkamieskuntaa. Kosonen kysyi vierailullaan, miten prinsessuuteen tulisi suhtautua.
Helsingin Sanomat kertoo, että Kososen kolmivuotiaalla tyttärellä oli menossa tyypillinen prinsessavaihe, jossa lapsi pukeutuu pinkkeihin mekkoihin ja kertoo olevansa kaunis ja ihana prinsessa.
Haastattelussa Kosonen myös kertoo, että hän oli yrittänyt muistuttaa, että tytär on kaunis aina, muutenkin kuin tietyissä vaatteissa. Tähän Kososen tytär oli vastannut huutamalla ei.
Kosonen sai oikeusministeriön työntekijältä maalaisjärkisen neuvon: Älä yritä puskea lasta väkisin toiseen suuntaan.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää