

Viikon 8/2023 luetuin
Wille Rydman kävi taistoon lähes mahdotonta ylivoimaa vastaan, ja nyt vaaka kääntyy – Helsingin Sanomia epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta, Rydman julkaisee kirjan ”Salaisuus, jota ei ollut”
Wille Rydman on juuri julkaissut elämäkerrallisen kirjan ”Salaisuus jota ei ollut”. Kirja on vapaasti verkosta ladattavissa. Siinä hän kertoo oman näkökulmansa Helsingin Sanomien julkaiseman häväistysjutun taustoista. Suomen Uutiset haastatteli Rydmania tuoreeltaan.
Wille Rydman, kirjasi on nyt julki; miksi se oli kirjoitettava?
– Koko kesäisen HS-jutun muotoutumiseen liittynyt vyyhti on niin uskomaton kokonaisuus, ettei sen läpikäynti pelkästään blogitekstien kautta olisi nähdäkseni edes mahdollista. Kuitenkin tapaus on yhteiskunnallisestikin sen verran merkittävä, että se ansaitsee tulla kerrotuksi. Samalla katsoin tarpeelliseksi kuvata myös sitä poliittista ympäristöä, jossa kokoomuslaisena elin. Kirjoittaminen oli itselleni eräänlaista terapiaakin, kun sain sen kautta jäsennetyksi kaiken koetun. Kirjoittaminen on aiemminkin ollut minulle ominainen tapa käsitellä vaikeita asioita.
Sinusta tuli HS-kohun myötä julkista riistaa. Miten HS-kohu vaikutti sinuun ihmisenä?
– Kirjassa olen kuvannut varsin yksityiskohtaisestikin viikkoja häväistysjutun julkaisun molemmin puolin. Ne olivat hyvin rankkoja aikoja. Olen kuitenkin hyvin sitkeää tekoa, ja onnistuin pääsemään synkimmistä hetkistä yli verrattain nopeasti. Olen pyrkinyt siihen, etten antaisi kaiken tapahtuneen vaikuttaa itseeni ihmisenä. Totta kai jokin jälki aina jää, mutta olen määrätietoisesti pyrkinyt siihen, että se jälki olisi mahdollisimman vähäinen.
Miten kohu vaikutti perheeseesi?
– Tapaus on ollut hyvin raskas myös kaikille ihmisille lähelläni. Niille ihmisille, jotka tuntevat minut parhaiten, on HS-jutun valheellisuus ollut luonnollisestikin aivan erityisen ilmeistä.”Tietoisesti häikäilemättömät eivät edes kadu”
Mitä median tulee kohusta oppia?
– HS-juttu oli tekijöiltään täysin tietoista työtä. Jutun laatijoiden on täytynyt tietää, että he julkaisevat valheellisia väitteitä. Kyse ei siis ole virheestä, josta voisi oppia, vaan tietoisesta valinnasta toimia täydellisen häikäilemättömästi. Toistaiseksi en ole havainnut tekijöiden taholta edes katumusta.
Mitä me kaikki voimme kohusta oppia?
– En vielä osaa sanoa, onko tällä saagalla mitään erityistä opetusta. Semminkin, kun se on vielä kesken. Poliisilla on HS-juttuun liittyen käynnissä rikostutkinta, jossa epäiltyinä ovat jutun kirjoittajat sekä jutun tärkeimmät lähteet. Sen myötä voitaneen ehkä sitten lopulta arvioida, mitä tämä tapaus oikeastaan opetti.
Rydmanin kirja luettavissa täällä >
Katso myös Wille Rydmanin ”Kuka olet”-henkilökuva:
MARIA ASUNTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wille Rydman osti tilaa lauantain Hesarista, ja nyt siinä lukee: ”Kaikki, mitä tässä lehdessä sanotaan, ei ole totta” – episodi kertoo haavoittuneen lehtijätin kaikkien aikojen alennustilasta

Perussuomalaiset valitsi uudeksi elinkeinoministeriksi Wille Rydmanin

Wille Rydman elinkeinoministeriksi, Helsingin Sanomat reagoi nostamalla esiin vanhan törkyjutun – kieltäytyy kertomasta lukijoilleen, että jutusta on käynnissä rikostutkinta
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














