

LEHTIKUVA
Yhdysvaltojen muuttoliike jatkuu: Kalifornian verokurimuksesta muutetaan republikaanien hallinnoimaan Texasiin
Yhdysvaltojen sisäinen muuttoliike suuntautuu Texasiin ja Floridaan, The Epoch Times kirjoittaa. Muuttotappioita syntyy New Yorkin ja Kalifornian osavaltioihin. Demokraattien johtamasta Kaliforniasta ja osavaltion verotusvimmasta kirjoitti myös taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén.
Matti Virénin havainto Yhdysvaltain muuttoliikkeestä pitää paikkaansa myös uusimman tutkimustiedon kanssa. Yhdeksi muuttoliikkeen syyksi on veikattu ilmastoa. Kylmien ilmastojen osavaltioista muutetaan etelän lämpimään.
Kansalaiset äänestävät jaloillaan
Kalifornian ja Texasin osavaltioiden ilmastolliset erot ovat pieniä. Sen sijaan osavaltioiden verotuksessa on reippaasti eroa.
– Yhdysvalloissa on kuitenkin käynnissä valtava taloudellinen, demografinen ja poliittinen rakennemuutos, josta media on lähes hiirenhiljaa. Leimallista tälle kehitykselle on ”pako etelään”. Perinteiset mahtiosavaltiot New York, Illinois, Pennsylvania ja Kalifornia ovat hurjaa vauhtia menettämässä asemiaan Floridan ja Texasin tapaisille etelän osavaltioille, Virén kirjoittaa.
– Texas ja Kalifornia ovat lähes kaikissa asioissa toistensa vastakohta. Kaliforniassa on lähestulkoon demokraattien yksinpuoluejärjestelmä; suuri julkinen sektori ja kireä verotus, valtavasti laillisia ja laittomia siirtolaisia.
– Texas on puolestaan republikaanien versio Amerikasta: jonkinlainen markkinatalouden näyteikkuna, Virén pamauttaa.
Virén vertaa niin tulo- kuin yritysverojakin. Texasin verotus on kaikilta osin kepeämpää.
– Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että Kalifornia on USA:n ”verohelvetti” ja Texas ”veroparatiisi”, Virén tiivistää.
Rahat eivät riitä
Virén huomauttaa, että Kalifornian selkeästi korkeamman verotuksen jälkeenkään osavaltion rahat eivät riitä mihinkään. Viimeisin budjettialijäämä näytti 54 miljardia dollaria, kun Texasin alijäämä oli 4,6 miljardia dollaria.
Tämä siitä huolimatta, että Kaliforniassa toimii lukuisat teknologia-alan jättiyritykset.
– Kolmannes koko Yhdysvaltojen sosiaaliturvan saajista asuu Kaliforniassa. Koulun keskeyttäjien osuus on toisiksi korkein Yhdysvalloissa (heistä yli 70 prosenttia on maahanmuuttajia), Virén toteaa.
– Kaliforniassa on maan kunnianhimoisin ilmasto-ohjelma, joka sekin maksaa ”maltaita” ja tuo mukanaan monenlaisia rajoituksia ja kieltoja.
Suomen tie Euroopan yhteisvastuussa?
Suomen kireä verotus ja suuri julkinen sektori kulkee Kalifornian viitoittamalla tiellä. Virén toteaa, että Suomesta muuttaa pois tuhansia korkeasti koulutettuja.
– Kovin paljon ymmärrystä ei tarvita senkään ymmärtämiseen, että väärä politiikka voi peruuttamattomasti tuhota koko yhteiskunnan; oli se sitten miten hyvää tarkoittavaa tahansa.
– Muuttajat ovat tyypillisesti keskiluokkaa, joille sosiaaliturva ja julkiset palvelut (eikä ilmastonmuutos) eivät ole kaikki kaikessa. Ja kun he lähtevät, takaisin he tuskin tulevat.
Näitä asioita voi miettiä, kun ainakin euromaista halutaan tehdä tulonsiirtoihin perustuvaa liittovaltiota.
– Kalifornia onkin ollut yksi äänekkäimmistä liittovaltion suoran rahoitusavun vaatijoista, Virén kirjoittaa.
Tulonsiirtojen ikuistamista on Euroopassa kuultu pääosin Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














