Yksi puhuu yhtä ja toinen tekee toista – valtamedian kirkasotsaiset toimitukselliset periaatteet törmäävät vinoon käytännön toteutukseen

Nordic Journalism Students 2025 -kyselyssä selvitettiin toimittajiksi opiskelevien yhteiskunnallisia arvoja. Tuloksista selvisi, että 78 prosenttia Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoista kannattaa vasemmistopuolueita. Vastaajia oli yhteensä noin 400 ja osallistujia oli muistakin suomalaisista korkeakouluista.

Kysely ja aihealue on saanut huomattavaa näkyvyyttä somessa. Toimittaja Sanna Ukkola jakoi viestipalvelu X:ssä kuvakaappauksen kyseisen tutkimuksen tuloksista. Vastausten mukaan opiskelijoista vasemmistoliittoa kannattaa 44 prosenttia, vihreitä 20 prosenttia ja SDP:tä 14 prosenttia.

Sukupolvien välinen kuilu

Kansainvälisen Worlds of Journalism Study –tutkimuksen (2023) Suomen osuudessa, johon vastasi noin 450 suomalaistoimittajaa, 60 prosenttia sijoitti itsensä poliittisella asteikolla keskustasta vasemmalle.

Toimittajasukupolvien välillä on eroa. Nuorista 51 prosenttia pitää tärkeänä puhua vähemmistöjen ja marginalisoitujen ihmisten puolesta, mutta yli 30 vuotta alalla olleista samaa mieltä on vain 29 prosenttia.

Toimittajan poliittinen kanta ei tietenkään automaattisesti vääristä uutisointia. Siinä missä vanhempi polvi korostaa ulkopuolisuutta ja neutraalia raportointia, nuorilla korostuu halu valistaa ja ajaa yhteiskunnallista muutosta.

Käytännön tasolla kallistuma voi näkyä aiheiden valinnassa, lähteiden painotuksessa ja siinä, mitä faktoista jätetään kertomatta. Vaikka toimittaja ei valehtele, hänen maailmankuvansa muovaa sitä, mitä hän pitää uutisarvoisena ja minkä tulkinnan hän tarjoaa yleisölle luontevimpana.

Näin syntyy ristiriita, joka olisi rehellisyyden nimissä  käsiteltävä avoimesti.

”Suomessa elää monenlaisia ihmisiä”

Yle korostaa ohjelmatoimintansa eettisissä periaatteissa riippumattomuutta, puolueettomuutta ja luotettavuutta. ”Ylen kaiken toiminnan tulee olla luotettavaa ja riippumatonta ulkoisista vaikutusyrityksistä. Poliittiset, kaupalliset tai muut vastaavat intressit eivät vaikuta toimitukselliseen sisältöön.”

Yleisradion kohdalla kyse lienee julkisen palvelun legitimaatiosta, olemassolon oikeutuksesta. Yhtiön käytössä kuluvat veronmaksajien rahat edellyttävät ainakin teoriassa kaikkien yhteiskunnallisten tahojen tasapuolista palvelua.

– Yksi iso kysymys on, miten teemme journalismia myös niille, joita se ei tällä hetkellä hirveästi kiinnosta. Suomessa elää monenlaisia ihmisiä, ja meidän tulee kuvata suomalaista elämää ja yhteiskuntaa siten, että ihmiset voivat tunnistaa itsensä Ylen journalismista ja ohjelmista, Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkesten sanoo Seurassa.

– On totta, että mediavihamielinen puhe on lisääntynyt monessa Euroopan maassa, myös Suomessa. Yleisradio on suomalaisten yhteinen ja yhdessä rahoittama, ja Ylestä saa keskustella myös kriittisesti. Toivon kuitenkin, että silloin keskustellaan faktojen valossa.

Tekijästään teos tunnetaan

Mutta jos toimittajakaarti rakentuu vahvasti yhdestä poliittisesta suuntauksesta, onko absoluuttinen puolueettomuus enää uskottava lupaus? Tietokirjailija ja viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo on kirjassaan Journalismin kuolema (2022) todennut, että media on polarisoitunut ja politisoitunut, ja osa toimittajista on pikemminkin aktivisteja kuin puolueettomia journalisteja.

Laajan lähdeaineiston avulla Kortesuo osoittaa, miten mediatalojen toimituksissa on pitkälti hylätty tavoite neutraalista ja puolueettomasta tiedonvälityksestä. Esimerkit kirjaan on poimittu isojen medioiden kuten Ylen, Helsingin Sanomien, iltapäivälehtien sekä talouslehtien aineistosta.

– Jos mediaan ei luoteta, on turha syyttää lukijoita. Silloin journalistin pitää katsoa peiliin ja miettiä, mistä luottamus koostuu. Onko media toiminut niin kuin pitää luottamuksen herättäjänä, tietokirjailija kysyy.

Värillä on väliä

Journalistinen ammatti-identiteetti rakentuu edelleen puolueettomuuden ihanteelle. Poliittisen kannan myöntäminen tuntuisi oman ammattitaidon kyseenalaistamiselta, toimittaja ikään kuin myöntäisi, että olisi siirtynyt journalismista vaikutusviestinnän maailmaan.

Markkinatalous ohjaa yhä vankemmin viestimien toimintaa. Mikään kuluttaja- ja mainostajarahoitteinen media ei halua menettää yleisöään sitoutumalla poliittisesti. Puolueettomuuden lupaus on markkinointiargumentti, ei pelkästään korkealentoinen eettinen periaate.

Sekin on aina mahdollista, että toimittajat eivät itse tunnista omaa vinoumaansa. Onkin peilin syy, jos naama on vino. Eikä korppi korpin silmää noki eli toimittajien piirissä on edelleen reipasta kiltahenkeä, eikä ammattiveljen ja- siskon hengentuotetta helpolla aseteta kyseenalaiseksi.

Institutionaalista silmänlumetta

Toimittajien kallistuminen vasemmalle on fakta, eikä sen olemassaoloa voi enää kiistää. Se ei tarkoita, että jokainen yksittäinen juttu olisi propagandaa mutta se tarkoittaa sitä, että uutisia tuottavat rakenteet ovat vinossa.

Valtamedian olisi syytä rehellisesti tunnustaa asiain tila. Viestimien pitäisi avata rekrytointipolitiikkansa ja kertoa, pyrkivätkö ne aikuisen oikeasti moniarvoisempaan toimittajakuntaan.

Eurooppalaisten mallien tapaan toimituksellisen linjan läpinäkyvä kertominen yleisölle voisi olla hedelmällistä.

Puolueettomuus ei katoa myöntämällä, että totaalinen puolueettomuus on mahdotonta. Rehellinen omien rajoitteiden tunnustustaminen voisi olla uskottavuuden perusta.

Nykyinen malli, jossa toimitukset vannovat ehdotonta riippumattomuuttaan samalla kun tutkimustieto ja yleisön reaktiot kertovat toista, alkaa näyttää yhä enemmän institutionaaliselta silmänlumeelta kuin journalismin etiikalta.