Artikkeli kuva

YLE: Perussuomalaisilla huima loppukiri

16.04.2015 |17:07

Ylen kannatusmittauksen perusteella perussuomalaiset ovat ottaneet huiman loppukirin aivan vaalien kynnyksellä. Perussuomalaiset on kuukaudessa repäissyt +2,1 prosenttiyksikön kannatusnousun ja on nyt 16,7 prosentin lukemissa. Perussuomalaiset on käytännössä tasoissa kokoomuksen kanssa, jonka kannatukseksi mitattiin 16,9 prosenttia (+0,8 prosenttiyksikköä).

Keskusta jatkaa edelleen hiipumistaan, nyt tultiin alas -0,9 prosenttiyksikön verran, mutta 24 prosentin kannatus oikeuttaa edelleen ykkössijaan. SDP putosi nelossijalle, tällä kertaa -1,1 prosenttiyksikköä päätyen 15,1 prosentin kannatukseen.

Perussuomalaisiin on siirtynyt runsaasti työväestöä. SDP on puolestaan menettänyt sekä työväestöä että naisäänestäjiä.

Huomionarvoista on myös epävarmojen suuri osuus. Kyselyyn vastanneista vain noin 58,4 prosenttia kertoi puoluekantansa.

Eduskuntavaalit käydään sunnuntaina 19.4.2015.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää