Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa

Konservatiiveja toki löytyy kampuksilta varsinkin data- ja teknisten tieteitten puolelta, mutta jos hakee woke-ideologian vastustajaa vaikkapa kasvatustieteilijöiden joukosta, pitää jo ottaa suurennuslasi käteen.

Anne Nevgi on yliopistonlehtori emerita ja kasvatustieteilijä, joka jatkaa tutkimusta dosenttisopimuksen turvin vielä eläkkeelle siirryttyäänkin. Hänellä on työtilat Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereellä, jossa hän kollegoineen pohtii muun muassa opettajankoulutukseen ja opetuksen digitalisaatioon liittyviä asioita.

Nevgi luonnehtii itseään liberaaliksi konservatiiviksi. Hänen maailmankuvansa pohjautuu kristinuskoon, minkä hän arkailematta ilmaisee julkisesti, oli kyse sitten Lähi-idän politiikasta tai nykyisestä Pride-liikkeestä.

Sukupuolia on vain kaksi

Nevgi puhuu muun muassa kahdesta biologisesta sukupuolesta.

– Tutkijana perustan käsitykseni faktoihin ja tästä syystä esimerkiksi sukupuoli on binäärinen ilmiö eli on olemassa vain kaksi sukupuolta. Sukupuoli-identiteetti on ihmisen oma tulkinta, kokemus ja identifioituminen tiettyyn sukupuoleen. Sukupuolta ei voi todeta identiteetin perusteella, vaan ainoastaan biologisen, fyysisen sukupuolen perusteella.

– Liberaalina minusta jokainen saa pukeutua, elää ja olla kuten kokee itselleen hyväksi, mutta hän ei saa vaatia muita uskomaan omien sisäisten kuvitelmiensa olevan totta.

Tämä ei todellakaan kuulosta valtavirtakasvatustieteeltä tai siltä linjalta, jota esimerkiksi koulujen toivotaan ja suorastaan edellytetään oppilaille välitettävän. Tuleeko toisinajattelusta kuraa niskaan?

– Kyllä me elämme täällä yliopistossa jonkinlaisessa kuplassa, ja kampuksella oletetaan jo valmiiksi, että ihminen ajattelee tietyllä tavalla, sanoo Nevgi, ja jatkaa heti:

– Minulla ei kuitenkaan ole ollut vaikeuksia, välit työtovereihin ovat aina olleet ja edelleen ovat hyvät.

Nevgi arvelee, että jokapäiväisen kanssakäymisen sujuminen riippuu paljolti ihmisen omasta käytöksestä, ei siitä, millainen maailmankuva kullakin on.

– Joskus toki olen kuullut ihmettelyä, että miten akateeminen ihminen voi ajatella noin. Mutta en minä ala riidellä. En kuitenkaan peittele näkemyksiäni. Toki perustelen ne, jos on tarvis.

Elämä ja työkokemus opettavat

Nevgi on joskus itsekin pohtinut, mitkä seikat ovat johtaneet siihen, että hän ei jaa akateemisen kaupunkilaisnaisen valtavirtaista, liberaalivasemmistolaista maailmankuvaa.

– Solmin ensimmäisen avioliittoni ja tulin myös äidiksi hyvin nuorena. Mieheni kuoli yllättäen, jäin vain 24-vuotiaana leskeksi ja pienen pojan yksinhuoltajaksi. Opintoni keskeytyivät.

Elämä kuitenkin kantoi, ja Nevgi pystyi myöhemmin jatkamaan opintojaan, vaikka työskenteli pitkään muun muassa perhepäivähoitajana. Hän avioitui uudelleen intialaisen miehen kanssa, joten perheen arki muodostui monikulttuuriseksi. Sukulaisia hänellä on ympäri maailmaa.

– Elämän- ja työkokemus muokkaa ihmistä. Olen nähnyt muutakin kuin kampuksen, Nevgi sanoo.

Yliopistossa voitava keskustella kaikesta

Nevgin mielestä yliopiston pitäisi olla paikka, jossa kaikesta voi keskustella. Turvallisten tilojen idea ei siksi sovellu tieteenteon ytimeen, kuten eivät DEI-periaatteella tehdyt rekrytoinnitkaan, sanoo Nevgi.

Virallisesti DEI-rekrytointeja ei Helsingin yliopistossa tehdäkään, vaan virat jaetaan pätevyyden perusteella. Kahden yhtä pätevän hakijan kohdalla voidaan suosia vähemmistöasemassa olevaa.

Miksi Nevgi siis ylipäätään on huolissaan DEI-politiikasta?

– Koska DEI-politiikan mukaiset päätökset voidaan toteuttaa ja niitä toteutetaan monella tavalla niin, että sitä ei edes huomata, tai siihen ei päästä kiinni. Ainahan viranhakuja ja apurahoja on osattu hoitaa junailemalla, erilaisissa verkostoissa ja niin edelleen. Mutta ei DEI-periaatella päästä aitoon diversiteettiin.

– Pakotettu tai keinotekoinen inkluusio ylipäätään ei koskaan johda mihinkään hyvään. Ei kouluissa, ei työpaikoilla, ei maahanmuuttopolitiikassa.

Kasvatustiede on arvosdonnaista

Nevgi on tehnyt pitkän uran tutkijana, opettajana ja opettajankouluttajana. Helsingin yliopiston sivuilta löytyvä julkaisuluettelo on mittava. Ja hän on henkeen ja vereen nimenomaan kasvatustieteilijä, ylpeä alastaan.

Millaisena hän näkee oman tieteenalansa tulevaisuuden, miten kasvatustiedettä pitäisi viedä eteenpäin ja miten estää erilaisten ”ismien” luikerteleminen kampukselle?

Ensimmäiseksi Nevgi muistuttaa siitä, ettei kasvatustieteeltä tai ihmistieteiltä ylipäätään voi eikä myöskään pidä odottaa, että niissä pyrittäisiin samoihin tiedon varmistamisen kriteereihin kuin vaikkapa fysiikassa. Toistettavuus ja kokeellisuus ovat kasvatustieteteessä usein joko mahdottomia tai epäeettisiä vaatimuksia.

– Kasvatukseen, opetukseen ja oppimiseen liittyvät ilmiöt ovat arvosidonnaisia, ne perustuvat aina johonkin kulttuuriin ja perinteeseen. Jos kulttuurissa arvostetaan yksilöllisyyttä, niin silloin päädytään tutkimaan ja kehittämään sitä, miten opetus ja oppiminen tukevat yksilöllisyyden, itsenäisyyden ja autonomisuuden kehittymistä oppilaissa. Toisaalta, jos kulttuurissa arvostetaan kollektiivisuutta, niin silloin päädtyään tutkimaan ja kehittämään pedagogiikkaa, joka tukee ihmisen kasvua yhteisön jäseneksi.

– Kasvatustieteissä määritellään usein tavoite, millainen maailman tulisi olla. Tästä seuraa se, että ei tutkita maailmaa sellaisena kuin se on – kuten luonnontieteissä – vaan tutkitaan millaisin keinoin maailmasta saadaan sellainen, kuin sen tutkijan mielestä tulisi olla.

Siksi on tärkeää, että kasvatusalalla kukin tutkija pohtii hyvin tarkkaan, miksi ajattelee, niin kuin ajattelee. Tätä kutsutaan reflektoinniksi.

Kasvatustieteilijän tulee olla ”woke” – itsensä suhteen

Nevgi jatkaa muistuttamalla, että kasvatustieteiden moninaisuus hidastaa tai tekee jopa mahdottomaksi alan kehityksen yhtenäiseksi tieteeksi. Tämä ilmenee teoreettisessa
hajanaisuudessa, käsitteiden epäselvyydessä ja metodologisessa monimuotoisuudessa.

Nämä seikat eivät kuitenkaan tee kasvatustieteestä huonoa tai tarpeetonta – päin vastoin. Mutta se tekee kasvatustieteen ja -tieteilijöiden arvopohjan tutkimisesta ja tiedostamisesta tärkeää.

Kasvatustieteilijän siis tulee kuin tuleekin olla ”woke”, hereillä – itsensä suhteen.