MATTI MATIKAINEN

Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliike luovutti tänään eduskuntaan kaksi kansalaisaloitetta. Toisessa aloitteessa ehdotetaan lainvalmisteluun ryhtymistä dieselin käyttövoimaveron poistamiseksi sekä esitetään luotavaksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitetuki. Toisessa aloitteessa esitetään polttoaineiden hinnan kohtuullistamista ja siten ihmisten liikkumisenvapauden turvaamista jokaiselle parhaiten sopivalla liikkumismuodolla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten nuorisojärjestön Perussuomalaisen Nuorison kevätkokouksessa 27.–28.5. Jyväskylässä valittiin nuorisojärjestölle uusi puheenjohtaja edellisen puheenjohtajan Joakim Vigeliuksen väistyessä kansanedustajatehtävänsä aiheuttamien kiireiden vuoksi. Nuorisojärjestön uusi puheenjohtaja on 19-vuotias Lauri Laitinen Lappeenrannasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää etukäteen päätettyä hiilineutraaliuden tavoitevuotta 2035 typeränä. – Suomen oleellisten verrokkimaiden ja samalla EU:n hiilineutraalisuustavoite on selvästi myöhemmin. Perussuomalaiset haluaa, että harjoitettu ilmastopolitiikka ei heikennä ostovoimaa eikä rasita kilpailukykyä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Laittomia siirtolaisia kuljettaneen laivan katastrofaalinen uppoaminen helmikuussa aivan Italian rannikon tuntumassa johti 94 ihmisen kuolemaan. Pelastustoimien riittävyys ja nopeus ovat herättäneet kysymyksiä, joihin etsittiin vastauksia Euroopan parlamentin myrskyisässä kuulemisessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Urheiluvaateliike Lululemon antoi potkut kahdelle työntekijälleen, koska nämä kuvasivat myymälävarkaita ja soittivat poliisit. Kauppaketjun ohjeiden mukaan myyjät eivät saa puuttua myymälävarkauksiin millään tavalla. Yhdysvalloissa on yleistä, että varasjoukkio ryntää merkkitavaraliikkeeseen ja kahmii hyllyiltä tuhansien dollarien tavarat kainaloonsa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Hallitusneuvottelijapuolueet pääsivät tänään lauantai-iltana sopuun tulevan hallituksen maahanmuuttopolitiikan kirjauksista sen jälkeen, kun RKP oli vielä aiemmin tänään esittänyt muutoksia jo aikaisemmin neuvotteluissa kirjattuihin linjauksiin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi hetki sitten, että maahanmuuttopaperin pohjan faktinen sisältö ei ole muuttunut miksikään.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut puoluejohtaja Riikka Purra näkee perussuomalaisten yhteiskunnallisen kasvun merkityksen siinä, että perussuomalaisten vakavasti otettavuus ja puolueen ajamien asioiden hyväksyttävyys ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosina.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Hallitusneuvottelut ovat viime viikkoina edenneet hektisesti – toisinaan usein jopa myöhään iltaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra jakaa kiitosta neuvottelupöydissä olleille perussuomalaisille ja muistuttaa, että perussuomalaisilla on takanaan äänestäjien vahva tuki edistää asioita hallituksessa. – Me saavutimme vaaleissa huikean voiton. Ylivoimaisesti tämän puolueen parhaan tuloksen ikinä. Saimme siis äänestäjiltä vahvan mandaatin edistää juuri niitä asioita, joista...  Lue lisää >