Aitoja revitty Kreikan saarilla, väkivaltaisuudet lisääntyvät

04.04.2016 |17:46

KREIKKA | Sadat Chíoksen saarella eristyksissä olleet turvapaikanhakijat ovat repineet auki aluetta ympäröivät piikkilanka-aidat, kreikkalaislehti Kathimerini kertoo verkkosivuillaan. Eristyksessä ovat olleet ne Kreikan saarille tulleet turvapaikanhakijat, jotka ovat tulleet maaliskuun 20. päivänä tai sen jälkeen.

Chíoksen keskuksessa on ollut levotonta. Keskuksen ikkunoita on särjetty, eikä henkilövahingoiltakaan olla vältytty. Perjantaina lähti karkuteille noin 300 turvapaikanhakijaa, poliisilähteet kertovat. Turvapaikanhakijat marssivat kohti saaren satamaa. Poliisi oli kehottanut karkulaisia palaamaan leiriin, mutta turvapaikanhakijat olivat kieltäytyneet palaamasta.

Ennen 20.3. tulleet turvapaikanhakijat ovat saaneet kulkea saarilla vapaasti ja voineet käyttää lauttaliikennettä päästäkseen Kreikan mantereen puolelle Ateenan kupeessa olevaan Piraeuksen satamaan.

Myös Samoksen eristysleirissä on esiintynyt väkivaltaisuuksia. Torstaiyönä kolme ihmistä on tullut puukotetuksi leirin mellakoissa, uutistoimisto Reuters kertoo.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoo, että olot ovat kestämättömät monella Kreikan saarella. Lisäksi olosuhteet ovat rapistumassa vauhdilla myös Piraeuksen satamassa ja lähellä Makedoniaa sijaitsevassa Idomenissa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
8.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää